torstai 31. lokakuuta 2013

Lomalätinät.

Nonni, nyt on Stefanin loma lusittu ja karu paluu arkeen taas alkanut (tää kotiäidin arki kun onkin just niin tosi rankkaa...). Yhdeksän päivää meni tietysti ihan liian nopeasti mutta silti samalla se tuntui jotenkin tosi pitkältä, koska totun aina heti siihen että Stefan on kokoajan kotona. En ymmärrä miten joku voi valittaa "menis jo takas duuniin"-tyylillä siitä että mies on kotona, musta se on aivan ihanaa!


Menossa on kansainvälinen säästöviikko, mummo toi Lugille pankista saamansa ilmapallon ja pikkuautoja!

Ei ehditty tekemään mitään sen erikoisempaa, koska meillä oli melkein joka päivä jotkut remonttiin liittyvät treffit. Rakennusmestarin käynti oli odotetuin, koska se osas kertoa kustannuksia sekä kestoa. Tai no, kustannuksia sen pitää ensin laskea jahka kaikki muutokset on tiedossa (esimerkiks putkimies tulee tänään), mutta kestoksi se arvioi kolme kuukautta. Tuo on siis ehdoton maksimi, mutta silti kovin pitkä! Ei auta valittaa, kyllä sen kestää kun tietää mitä ihanaa on tiedossa.


 Pieni sneak peek tulevaan pohjapiirrokseen (versio numero viisi, hyvin mahdollista että tästäkin vielä muuttuu jos esimerkiks kaikki ei mahdu budjettiin), kirjoittelen remontista tosiaan vielä erikseen!

Sitten päätähteen! Lucashan oppi muutama viikko sitten kiipeämään sohvalle ja nykyään se kiipeileekin ihan joka paikkaan, olkkarin pöydälle, sohvalta ikkunalaudalle sekä ruokapöydän tuoleille. Mutta mikä parasta - se oppi heti miten kaikkialta laskeudutaan nätisti itse takaperin ketään telomatta takaisin alas! Paitsi kaktukselle meinas käydä köpelösti ja se pitikin siirtää makkarin ikkunalaudalle, koska Lucas tarrasi siitä kiinni ja kitisi tuntikaupalla kun pienet piikit kutittivat kädessä eikä niitä saanut mitenkään pois.


Myös ensimmäiset askeleet ilman tukea otettiin viime viikolla! Mummo oli käymässä ja Lucaksella taisi olla kiire mamin luokse ja niin se vain tepsutteli kolme askelta mun luokse! Joo, kolme... Sen jälkeen se käveli vielä uudestaan muutaman askeleen, mutta sittemmin niitä ei olekaan enää näkynyt. Mikäpä kiire sillä olisi, onneksi konttaamallakin pääsee tosi kovaa!

Oi, Lucas oli Stefanin loman aikana myös mummollansa pari kertaa hoidossa kun me ensin karsittiin pensasaitaa ja toisena päivänä raivattiin vinttiä ja kellaria ja voi kuinka se viihtyi! Sehän vierasti ennen tosiaan melko pahasti varsinkin naisia eikä suostunut jäämään ollenkaan yksin Stefanin äidin kanssa, mutta se on nyt ollutta ja mennyttä, ihanaa! Ihan hyväkin että se vierastusvaihe sattui just kesälle kun ei päässyt laskemaan niin ei tarvinut jättää Lucasta hoitoon, haha.

Semmosta! Nyt mulla on taas aikaa teille ihanaisille, ainakin Stefanin seuraavaan lomaan saakka joka ei kyllä valitettavasti ihan hetkeen koita! Pusciao!

7 kommenttia:

  1. Uskon,että odotat innolla pääsyä noihin uusiin ja avariin tiloihin.Ja saat lisäksi ne ihanat kukkaparvekkeet,missä minäkin kesällä istukselin anoppisi kanssa,kun muut katsoivat jalkapalloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy siis varmaan alkaa harkitsemaan jotain kukkainnostumista, onneks ens kesänä ei vielä taida ehtiä :D ! Ja se oli jääkiekkoa, jalkapallo on kamalaa ja supertylsää, no paitsi ehkä Noelin matsit vois mennäkin ;)

      Poista
    2. Niinhän minä kyllä ensin ihan muistin mukaan aioin kirjoittaa,mutta sitten järkeilin,että eihän kiekkoa pelata kesällä,ja vaihdoin jalkapalloon.Ota huomioon,että mummosi on aikakaudelta,jolloin jääkiekkoa ei ainakaan Suomessa pelattu ollenkaan,jäähalleja ei ollut missään ja jääPALLOA pelattiin ulkokentillä ja ehdottomasti talvella...

      Poista
    3. Meinaatteko te ulkoseiniäkin siirtää??? Ihana toi äidin kommentti :) Ja minä sitä kyllä osasin odottaa... Ristoeno pelas jääpalloa SaiPassa ja me Elsin kanssa luisteltiin viivojen ulkopuolella.
      Hei haloo- jääpallon pallo lähtee vielä kiekkoakin liukkaammin. Vaan eipäs koskaan osunut ;D

      Poista
    4. No okka sit ymmärrettävää :D ! Mutta se ei kyllä muuta sitä tosiseikkaa kuinka tylsää futis on. Ja ei me nyt sentään seiniä siirrellä, toi ulompi reuna on terassi, seiniin tulee vaan uudet eristeet ulkopuolelle! Mä luulin et säkin katoit noita piirustuksia sillon pari viikkoa sitten! :o

      Poista
  2. Meilläkin kiipeillään kamalasti, mutta onneks toi pikkupätkä ei pääse vielä muutaku matalien päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oota vaan, kohta se äkkää kaiken muunkin ja sit pitääkin tyhjentää kaikki tasot... :D Toivottavasti se äkkää myös ton Lugin turvallisen alas laskeutumistyylin, ei tarvii olla kokoajan sydän syrjällään :D !

      Poista