torstai 10. lokakuuta 2013

Lucas 12 kuukautta!

  • Lapsi on nyt toivon mukaan päässyt pahimman vierastamisvaiheen yli ja alkaa suhtautua luottavaisesti tuntemattomiinkin ihmisiin. V
  • Samalla lapsi entistä tietoisemmin oivaltaa siteensä omiin vanhempiinsa, ja siksi vanhempien poissaolo saattaa surettaa. V
  • Yksivuotiaana lapsi antaa toisille mielellään tavaroita ja kuulee mielellään kiitoksen palkinnoksi. V
  • Yksivuotias ymmärtää jo useimmat yksi- ja kaksitavuiset sanat. V
  • Osa lapsista osaa jo muodostaa ensimmäisen kokonaisen (kaksisanaisen) lauseen. X !
  • Kaikki uusi kiinnostaa suunnattomasti, erityisesti värikkäät, kiiltävät ja liikkuvat kohteet ovat omiaan herättämään lapsen mielenkiinnon. V

Viimeinen kuukausipostaus, hui! Yksivuotias Lucas liikkuu edelleen kontaten, kävely onnistuu ainoastaan tuen kanssa - kärryllä ajellen, jonkun käsistä kiinni pitäen tai huonekaluja ja seiniä pitkin. Ilman tukea se seisoo maksimissaan viisi sekuntia, jonka jälkeen on hirveän hauska joko ottaa kiinni siitä mitä ikinä edessä onkaan tai sitten kaatua mamin syliin tai pepulleen lattialle. Ennen se ylsi käsillään pelkästään ruokapöydälle mutta nykyään onnistuu kaikki muutkin tasot, joten tavaroiden täytyy aina olla kaukana reunasta, muuten se vetää kaiken alas.


Vuotiaan uusia lempijuttuja on uuninluukun ja keittiön lukittujen kaappien ovien paukuttaminen, kärpästen kiinni ottaminen (tai siis yrittäminen) sekä olkkarin pöydän alatasolle kiipeäminen ja siellä ryömiminen. Lisäksi palikat ja legot ovat ehdottomia suosikkileluja, joiden kanssa vois leikkiä vaikka koko päivän. Erityisen hauskaa niitä (kuten ihan kaikkea muutakin) on tosiaan tuoda aina jollekin joka sitten kiittää, samoin niiden heittely niille kuuluvaan paikkaan on kivaa, koska siitäkin saa kiitosta. Kärryn lastaaminen leluilla ja sen täytenä ympäriinsä työntely kuuluu myös lemppareihin.


Rytmi on muuten sama kuin viime kuukaudet, paitsi että ison pojan elkein päikkäreitä nukutaan enää yhdet, lounaan jälkeen kestoltaan 1,5-3 tuntia. Uusia hampaita tulee ainakin alavasemmalle, muualta en osaa sanoa koska Lucas ei vieläkään mielellään anna tarkastella suuta, vaikka harjaus sujuukin nyt jo taas hyvin. Se syö nykyään myös kaikkea ja korvike on vaihtunut kokonaan "lastenmaitoon" sekä tavismaitoon. Painoa vuotiaalla on tosiaan 9070 g ja pituutta 75,5 cm, eli vuodessa kasvua on ollut tasan 6 kiloa ja 25,5 senttiä!

Puheen ymmärtämisestä kerroin pari viikkoa sitten, sen jälkeen lista on kasvanut muutamalla sanalla tai lauseella. Pusun antaminen onnistuu nykyään molemmilla kielillä ja ihan kelle tahansa, myös esimerkiks pehmopupulle. Aaiaai saa Lucaksen painamaan päänsä olkapäätä/sohvaa/lattiaa/pöytää tmv. vasten. Kun isi sanoo keine ahnung ("ei aavistustakaan"), heiluttelee se hartioitaan. Ohhoh/oh gott saa sen heittämään kätensä pään päälle. Mamaa lukuunottamatta siltä ei tule sanaakaan puhetta, eikä vaikuta siltä että lähiaikoina olis tulossakaan.


Taaperolla on ollut jo pitkään se hirrrvittävä sukkaviha, mutta nykyään se on kehittynyt kunnon vaatevihaksi. Varsinkin yöpuvun näkeminen saa sen huutamaan kuin hyeena. Välillä vaatteiden vaihtaminen sujuu ongelmitta, mutta useimmiten se on melkoista kiukuttelua! Vaipanvaihto sen sijaan on muuttunut paljon helpommaksi.

Niinpä meidän pikkuinenkin tosiaan muuttui taaperoksi! Niin kovin haikeaa, mutta samalla hurjan hauskaa, koska se oppii kokoajan niin paljon uutta että hyvä jos me perässä pysytään! :)

6 kommenttia:

  1. Voi ihanuus! Iso poika <3 Eikä sitä kaikkea täydykään osata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se ainakin kuvittelee olevansa ;) Ja ei minustakaan, sillä on edessänsä kyllä ihan tarpeeksi aikaa opetella kaikki maailman asiat :) !

      Poista
  2. Muahahaaaa luna paino yks vuotiaana 12 kiloa :DD pikku pallukka :D mut joo niin ne kasvaa, oota vaan ku Lucas alkaa puhumaan. . Tulee varmaan yhtä hyviä juttuja ku serkullaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaha PIKKU, no mut onneks se käveli niin sitä ei ehkä tarvinut ihan niin paljoa kantaa ku Lugia, 12 kiloa on jo melkonen puntti nosteltavaks :D Ja joo, enpä malta odottaa... Ketähän Lucas sit aina soittelee uimaan :D

      Poista
  3. Isomummo ei osaa sanoa muuta kuin että IHANA LUCAS ja ihana sen äiti!

    VastaaPoista