Päivä muiden joukossa

Eilen oli sunnuntai, 11. toukokuuta. Erosiko se jotenkin muista päivistä, eipä oikeastaan. Stefanin vanhemmat kävivät kahvilla (joo, asutaan edelleen samassa talossa sen äidin kanssa mutta kuten myös todettua: se on ihan kuten kuka tahansa naapuri, ei me välttämättä nähdä joka päivä), leivoin karjalanpiirakoita (koska teki mieli jotain hyvää mutta oli vähän rajalliset ainekset, noihin ei tarvitse mitään) ja illalla tuli Suomen matsi. Siinäpä se. Bloglovin huutaa taas miljoonaa lukematonta postausta joista suurimmassa osassa otsikointi liittyy eiliseen.

Äitienpäivä on mulle samassa kastissa ystävänpäivän kanssa - ihan vain pelkkä päivämäärä. Tokihan itse olisin voinut juhlistaa sitä itseni kanssa koska olenhan äiti, mutta koska ennen siihen on kuulunut aina lahjoja ja lounaita, kakkuja ja kilistelyjä, tuntuis jotenkin tyhmältä (vai tyhjältä?) juhlistaa äitienpäivää ilman omaa äitiä, ilman omia isoäitejä. Niiden ansiostahan mä täällä olen, nykyään itsekin etuoikeutettuna kokemaan tätä maailman suurinta onnea - äitiyttä.

Ei äitiys tietenkään aina ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja iloa, sen tietää jokainen ja jos joku muuta väittää niin se joku valehtelee. Mutta siinä missä esimerkiks autokoulu ärsyttää mua kokonaisuutenaan - pelkkä sana aiheuttaa inhonväristyksiä, saati kun sinne pitää mennä paikan päälle - on äitiydessä vain sellaisia hetkiä jolloin hermot kiristyvät. Niiden kiristäjä ei välttämättä aina ole edes se itse lapsi, vaan esimerkiks lapseen liittyvät typerät paperihommat.

Mutta ne on tosiaan vain hetkiä. Lyhyitä hetkiä - ei kestä kauaa esimerkiks siivota pöydälle, syöttötuolille, vaatteille (mieluiten juuri vaihdetulle, puhtaalle yöpuvulle) sekä lattialle kaadettua maitomukia (huom. kaadettua, ei vahingossa kaatunutta), hieman kauemmin kestää pestä haluttoman taaperon hampaat ja jos se samainen taapero tuodaan ulkoa sisälle ilman hänen hyväksyntäänsä (eli aikalailla joka päivä), saattaa huutoa joutua kuuntelemaan pitkänkin aikaa.

Silti, ne on minimaalisen lyhyitä hetkiä jotka eivät vaikuta siihen kokonaisuuteen millään tavalla. On ihanaa olla äiti ja olisi tietysti vielä ihanempaa jos Lucas saisi tutustua äidinpuoleiseenkin sukuunsa muutakin kuin Skypen ja harvahkojen tapaamisten avulla, mutta kuten todettua - ihan kaikkea ei voi saada. Onneksi se saa tutustua kunnolla edes isänpuoleiseen, ihanaan sukuunsa! Jollakin ei ole mahdollisuutta tutustua kumpaankaan puoleen, joten ollaan iloisia edes tästä. Meistähän Skype on maailman paras keksintö - entäs te, soitteletteko usein kaukana asuville sukulaisille vai miten pidätte yhteyttä?

Mä vietän äitienpäivät kuten ystävänpäivät - silloin kun omaa äitiä ja isoäitejä tapaan. Enpä edes oikein ymmärrä miten äitienpäivästä onkin tullut niin hurjan tärkeä Suomessa? Miksei isänpäivä saa yhtä suurta huomiota? Itävaltalaisille synttärit on tosi iso juttu, nämä tällaiset tietyt päivät huomattavasti paljon pienempi. No, oli miten oli, reilun kuukauden päästä me päästään viettämään kaikkia typeriä päivämääriä kun suunnataan kohti Suomea. Ja nyt mä alan tekemään typeriä autokoulutehtäviä, kohta Stefan jo tuleekin, heippa!