sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Palasia viikolta

Taas hujahti yksi viikko ihan hetkessä ohi ja kuten arvata saattaa - edelleen ilman lunta. Käyn joka päivä tarkastamassa lähiviikkojen sään josko siellä näkyisi edes jotain muutosta tähän jatkuvaan aurinkoiseen kevätilmaan ja tänään sain vihdoin yllättyä positiivisesti!


Tämähän ehtii muuttua vielä tuhat kertaa tässä tulevan viikon aikana mutta voi kunpa saataisi edes maa valkoiseksi! Normaalistihan me ollaan tähän aikaan vuodesta saatu nauttia valkeasta talvesta jo jonkin aikaa, esimerkiks viime tammikuussa meillä oli lunta jo näin paljon:


No, ei auta itkut, toivottavasti se ehtii tulemaan ennen kevättä! Jos jotain positiivista tästä lumettomuudesta täytyy keksiä, niin ainakin se, että Lucaskin alkoi vihdoin kävellä myös ulkona! Ihan yllätyin kuinka yleistä (tein aikalailla tutkimusta) on että jos lapsi oppii kävelemään talvella, ei se välttämättä silti suostu kävelemään koko talvena muuta kuin sisällä, ulkona liikkumismuoto on konttaus, joillakin jopa sinne kesään saakka.


Oho! Se on myös hirvittävän nopea, eilen se yritti juosta ohi kävelleiden koirien perään (jotka on sen suuri rakkaus, vuhvuh) ja suuttui aikalailla kun jouduin nappaamaan sen syliin ettei näin olisi käynyt, lenkkeilijöitä hieman nauratti sen karjunta!


Viikkoon mahtui muitakin juttuja, esimerkiks yksi mun sydäntä särkevä asia - saatiin katsottua Prison Break loppuun! Yhyy! Stefan osti aiemmin itselleen The Walking Deadin ekan kauden, mä vihaan kaikkea mikä liittyy just esimerkiks joihinkin dorkazombeihin tai vampyyreihin, mutta katsoin ekaa jaksoa puolella silmällä kunnes mun oli pakko mennä katsomaan sitä ihan molemmilla silmillä, se oli ihan superhyvä ja jännä! Nyt ollaan katsottu neljä jaksoa ja mä olen koukussa, hurjaa! Itkin myös heti toisessa jaksossa, yllättävää...


Joku on saattanut miettiä että miksi kuvat on edelleen yhtä huonoja vaikka meillä on ollut se uusi kamera jo jonkin aikaa. Nojoo, kuten viimeksi mainitsin, Lucaksesta on vähän hankala ottaa kuvia koska se ei oikein pysy paikallaan jonka vuoksi en ole jaksanut vieläkään opetella sen kameran käyttöä. Mua ei kiinnosta kuvailla mitään kukkasia joten ehkä mä opettelen jos Lucas joskus tosta rauhottuu ja alkaa mun malliks! Ylhäällä videokuvaa siitä minkälainen se nykyään yleensä aina on kameran huomatessaan, ehkä ymmärtänette paremmin.


Ainiin, sain kokea myös hilpeitä hädänhetkiä kun lukitsin yksi aamu itseni ja Lucaksen pihalle! Meillä on avain kiinni aina ulko-ovessa sisäpuolella ja kun laitoin oven kiinni, jäi kahva mun käteen ja avain kääntyi jotenkin ihmeellisesti lukkoon. Makkarin ikkuna oli puoliksi auki ja yritettyäni puoli tuntia saada sitä auki oli todettava että ei mussa ole Scofieldin vikaa, varsinkin kun ammattitappajien sijaan häiriköimässä oli karkaileva taapero joka oli kyllä varmasti niitäkin pahempi!

Stefan on kadottanut kotiavaimensa jokin aika sitten, mutta onneks anoppikin on duunissa tossa 500 metrin päässä joten ei ollut pitkä matka hakea avainta. Taas yksi positiivinen puoli yhteisasumisessa! Naapurin ihana pappakin olis tosin pelastanut, se kun näki mut aiemmin murtohommissa ja kun tulin avaimenhakureissulta yritti se huudella meitä niille kahville eikä meinannut ymmärtää että me päästään jo sisälle.


Eipä meille sen kummempia kuulu! On ihanaa kun Stefanilla hellitti duunissa kiireet, sillä on taas normaalit kaksi vapaata ja se myös käyttelee nyt ylityötuntejaan tulemalla aina aikaisemmin kotiin. Huomenna meillä olis tohtori Innsbruckissa, JOS on... Soitin jo perjantaina mahtaako herra olla paikalla ja lupailivat kyllä mutta soitan vielä aamulla ettei tarvitse taas turhaan ajella. Ajateltiin käydä samalla Ikeassa katselemassa vähän keittiöitä, vaikkakaan en usko että me sieltä keittiötä tilataan mutta aina voi löytää ideoita!

Nyt jään odottelemaan josko Lucas kohta heräilisi, sitten taidetaan lähteä käymään Ellmaussa kun on taas vaikkakin valitettavan keväinen, mutta kuitenkin ihanan aurinkoinen ilma. Ensi viikosta on tulossa kiva, koska ollaan vihdoin saamassa remonttiin liittyviä kustannusarvioita ja saadaan taas mietittyä asioita eteenpäin! Tykkääkö joku muukin kuin mun siukkuni näistä kuulumispostauksista - kertokaahan jos ei miellytä! Nyt ciaooo!

11 kommenttia:

  1. Mää tykkään ja taas sai nauraa :D Miten se kahva siis vain jäi käteen? O.o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tosiaan tiedä toi ovi on ihan dorka ja sieltä putos joku mutteripala ! Nykyään otan aina avaimet mukaan ulos mennessä ettei se varmasti käänny lukkoon niin ei haittaa vaikka kahva jäiskin taas käteen :D !

      Poista
  2. Ensiksikin luulen,että ainakin kaikki suomisukulaiset aina ilahtuvat sinun kuulumisistasi,toiseksi Lucaksesta et voi kertoa liikaa! Sellaiset ,jotka eivät raporteistasi pidä,voivat hypätä niitten yli.Nytkin isomummo heltyi kyyneliin katsellessaan Lucaksen lumikävelyä.
    P.S.Meilläkin on nyt noin 5cm lunta! Ja noin 10o pakkasta.Aurinko ei paista.

    VastaaPoista
  3. Siis tarkoitin noin kymmenen astetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä mummo, noin mäkin olen ajatellut, jos ei kiinnosta niin ei tarvitse lukea :D ! Ja huhuuu sata astetta oliskin jo aika hurja, toivotaan että saatte vielä lisää lunta ja sitä aurinkoakin :) !

      Poista
  4. Vanha äitis lukee nää aina vähintään 10 kertaa ja Samille ääneen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikivanhat muumiot ei osaa enää edes lukea, ehkä et olekaan vielä vanha :)

      Poista
  5. Pyh kirjotin piiitkän kommentin mutta se katos :( että terkkuja ja suukkoja multa ja Lunalta sit vaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh ! No terkkuja ja pusuja takas sit vaan ♥ !

      Poista
  6. Mielenkiintoinen blogi!! Jäin koukkuun =D Uusi lukija ilmottautuu siis =)) tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiva, tervetuloa :) ! Täytyy tulla vastavierailulle :)

      Poista