sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Suomi: Juhannus!

Oh my dear lord, tiesin kyllä ettei se loma varmaan kovin lomalta tuntuis mutta että noin hässäkkää! Oli aivan mahtavaa huomata, että mulla on Suomessa yhä edelleen niin uskomattoman ihania ystäviä vaikka ei oltu taas yli vuoteen nähty. Se paikasta toiseen juoksu ja vierailijoiden määrä osoitti paitsi sen, myös sen että seuraava Suomivierailu täytyy järjestää vähän lyhyemmällä aikavälillä kuin tässä nyt ehti olemaan. Ja jos mahdollista, loman pitää olla vähän pidempi!

Matka viime viikon torstaina Suomeen meni ongelmitta, lentokoneessa ensimmäiset puolitoista tuntia Lucas vain tutki kiinnostuneena kaikkea häiriköimättä kanssamatkustajia kunnes sitten simahti ja nukkui toisen tunnin. Meillä oli siis Münchenistä suora lento Helsinkiin, josta mun isi tuli meidät noutamaan ja ajeltiin huoltsikkapysäkin kautta Keski-Suomeen mun vanhaan kotikaupunkiin. Mentiin suoraan landelle mun mummolle jossa äitikin odotteli, illalla vielä kävi myös siskokulta, Luna-neiti ja yks mun vanhoista parhaista kavereista. Torstai-ilta oli nopeasti ohi ja me kaikki nukuttiin onnellisina aamuun asti heräämättä, myös Lucas!


Perjantaina heräiltiin siis rauhassa hyvin levänneinä ja me lähdettiin mummon kanssa vielä kaupoille kahdestaan, Stefan ja Lucas jäi pitämään taloa pystyssä. Takaisin landelle palatessa porukkaa alkoikin sitten tulla, vietettiin siis ihanaa sukulaisjuhannusta kaiken sen kauneuden keskellä. Keli helli, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuuma! Syötiin hyvin, seurusteltiin, saunottiin kaikissa kolmessa saunassa, uitiin (päivällä vain paljussa, Stefanin kanssa uskaltauduttiin järveen vasta yöllä). Lucasta ei jännittänyt yhtään kaikki ne vieraat naamat (yhteensä meitä oli siis 16), se oli oma ihana itsensä! Välillä se kävi ottamassa päikkäreitä meidän huoneessa matkasängyssään, mutta muuten se kyllä pyöri tosi reippaana kokoajan meidän kanssa ja välillä ilmankin!


Lauantai lähti vähän hitaasti käyntiin, mutta lopulta mansikkakakku sai jokaisen hereille. Meidän poppoo lähti käymään keskustassa, koska mun elinikäinen paras kaveri oli käymässä Tampereelta ja meidän oli pakko treffata (molemmilla meinaskin vähän silmät kostua...). Illalla taas vaan rentoiltiin mummolla samalla kaavalla kuin edellisiltanakin, nukkumaan mentiin tosin vähän aiemmin ja sunnuntaina olikin taas kiva herätä kun Lucas nukkuikin yhdeksään asti. Se nukkuikin kaikki yöt ihan yhtä hyvin kuin kotonakin, paitsi yhden mutta sen jälkeisenä aamuna sille olikin ilmestynyt hammas!


On vähän hankala verrata tätä juhannusta niihin monen vuoden festarijuhannuksiin kun on niin erilaisia, mutta omassa sarjassaan kyllä ihan ykkönen! Täytyy varmaan yrittää ajoittaa ens kesänä taas reissua juhannukselle, on se kuitenkin aina niin erityinen kun Suomessa on. Oli myös ihana aloittaa loma olemalla siellä landella ihan rauhassa, ilman että tarvitsi miettiä mitään aikatauluja (paitsi Lucaksen) tai kantaa puhelinta mukana kun ties että ei siihen kuitenkaan kukaan soita kun kaikki kaverit oli juhlimassa ja keskittyä vaan niihin sukulaisiin ja yhdessäoloon.

Loppulomasta tarinoita ja kuvia myöhemmin, Suomessa oli ihanaa mutta voi kuinka kotona vasta onkin ihanaa ♥ ! Jos joku tätä lukeva ei tahdo olla kuvissa (näissä tai tulevissa!) niin kertokoot, yritin ainakin isoista kuvista jättää pois nassuja, lukuunottamatta mun uskomatonta linssiludesiskoani. :D Nyt nukkumaan pus!

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia. Ens Jussina uusiksi. Voisitte kyllä tulla aikaisemminkin :( Varsinkin Lucasta on hirmuinen ikävä. Koti on niin hiljainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä jos talvella tulisin vaikka Lugin kaa kaksin. :) Tuu tänne, täällä ei oo hiljasta! :D

      Poista
  2. Minäkö linssilude, pyh ;) voivoi, en oo aikasemmin halunnu tulla kattoo näitä kirjotuksia ku aattelin et vollotan silmät pääst, noh niinhän siinä kävi.. hirvee ikävä, love you, lucasmurulle pusut ja stefanille halit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän saakin itkeä! :') Ikävä on joo valtava, sinne kans pusuja ♥

      Poista