tiistai 18. kesäkuuta 2013

Onnellisuudesta.

Kymmenen vuotta sitten olin onnellinen siitä, että sain viettää juhannuksen meidän mökillä kolmistaan kahden mun parhaan kaverin kanssa, sinne salakuljetettuja siidereitä maistellen ja alasti naapurin mutapellossa kierien. Viisi vuotta sitten olin onnellisena juhlimassa juhannusta Himosfestareilla aivan loistavan mökkiporukan kanssa, ihania bändejä rokaten ja huonojakin huonompia juttuja ensimmäisestä päivästä neljänteen nauraen. Kolme vuotta sitten olin onnellinen siitä, että Itävallasta keväällä palattuani innostuin vihdoin juhannuksena oikeasti jostakin. Vuosi sitten olin onnellinen, mutta en läheskään niin onnellinen kuin nyt.


Himosfestarit meni aina näin onnellisissa tunnelmissa, paitsi silloin kun itkin keikoilla... Esimerkiks Tehosekoitinta hehkutin kuukausikaupalla ennen ja jälkeen.

Onnellisuus on ollut mulle hirvittävän tärkeää siitä asti kun pystyin vihdoin itse siihen vaikuttamaan. Kuten oon muutaman kerran maininnut, koulussa istuminen ei tehnyt mua kovin onnelliseksi. Lukio tarjosi mulle kuitenkin muutaman elämäni onnellisimmista päivistä - wanhojentanssit, penkkari-abiristeily-yhdistelmä, ylioppilasjuhlat. Kävin toisena lukiovuotena yhden jakson ammattikoulussa vaihdossa (opo painosti, sain sieltä saman verran kursseja kuin mitä lukiossa sain 3-4 jaksossa aikaan) ja huomasin että oli ihan eriasia käydä koulussa jossa opetettiin asioita jotka sua kiinnosti. Tiesin kuitenkin aina että tahdon sen typerän lakin, sama se vaikka vähän pitäisi kärsiäkin.


Kun mulla sitten oli vihdoin se typerä lakki, olin varmasti onnellisimmillani siihen astisessa elämässäni. Mulla oli duunipaikka josta tykkäsin tosi paljon, ihanat ystävät, mahtava kesä tuloillansa ja syksyllä tiedossa hyppy tuntemattomaan. Silloin mua aina ärsytti ihmiset jotka kitisi kuinka inhaa niiden elämä on, kuinka tylsä paikka meidän pieni kotikaupunki on. Ihmiset, joita ei sitonut kyseiseen kaupunkiin yhtään mikään muu kuin sukulaiset ja kaverit. Mä olin myös hyvin riippuvainen mun kavereista mutta tiesin etten vois olla oikeasti onnellinen siellä, joten tein sen mistä olin kaikki viime vuodet haaveillut, otin ja lähdin.

Mua ärsyttää edelleen sellaiset ihmiset jotka voisivat tehdä elämällään ihan mitä ikinä vaan keksisivät, mutta eivät tee, vaan valittavat siitä jatkuvasti. Tällä tarkoitan siis vapaita, lapsettomia ihmisiä. Jos sulla on joku love of the life rinnalla, et voi vaan "ottaa ja lähteä" vaan asiasta täytyy ensin keskustella. Saatika jos sulla on lapsia, silloin kaikkea pitää pohtia tietysti myös paljon enemmän. Mutta ei se niidenkään kanssa mahdotonta ole, kunhan sulla on edes vähän jotain suunnitelman tynkää, nimimerkillä katson telkkarista paljon ns. dokkareita, joissa seurataan saksalaisten uutta elämää jossain muualla (esimerkiks Ruotsin Lappi oli hauska).

Kenenkään ei silti tarvitse pysyä tilanteessa jossa on onneton, esimerkiks vakityöpaikka on hieno juttu mutta jos sä et viihdy siellä niin ei se kyllä kovin hienolta tunnu. Jos sulla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa sun poikaystävästä, niin miksi sä olet sen kanssa? Suurempien asioiden muuttaminen voi olla hankalaa, mutta sen jälkeen huomaa varmasti kuinka hyvää se teki. Mun tekis välillä mieli poistaa pari tuttua Facebookin kaverilistalta, mutta toisaalta on niin jännittävää huomata jos sieltä kerrankin tuleekin jotain positiivista.


Tietysti jotta jotain saa, on jostain luovuttava. Mä luovuin mun läheisten fyysisestä läsnäolosta lähtiessäni paitsi toteuttamaan haaveitani, myös tavoittelemaan onnellisempaa elämää, enkä ole hetkeäkään katunut. Ennen olin onnellinen villinä ja vapaana, enkä osannut kuvitella viettäväni elämääni "kahlittuna" johonkin. Sittemmin taas juuri se vastakohta, saman ihmisen kanssa nukkumaan meneminen ja uuteen päivään herääminen, on se mikä tekee mut kaikkein onnellisimmaksi.

Lucas nosti sen onnellisuuden vieläkin korkeammalle. On mahtavaa seurata jokaikinen päivä, kuinka toinen oppii uutta tai innostuu jostain ihan tavallisesta asiasta, kun se vilpittömän onnellisena vastaa sun hymyyn. Musta on ihanaa, että voin itsekin olla samanlailla vilpittömästi onnellinen. Tottakai on joitain huolia ja joitain asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta niinhän on aina. Pääasiassa elämä on kuitenkin ainoastaan ihanaa, kuten sen pitäisi ollakin, sen verran vähän aikaa me täällä eletään. :)

11 kommenttia:

  1. Ihanaa tekstiä, just noin miekin ajattelen. Inhoan sitä kun ihmiset valittaa elämästään mutta eivät tee asioille mitään. Ei se onni (välttämättä) vastaan kävele, itsekin pitää nähdä vaivaa. Ja sitä paitsi elämä on liian lyhyt epäonnessa elettäväksi.
    No, miekin oon just lähössä sitä onnea, kokemuksia tai mitä lie etsimään kaukaa rapakon takaa :D Kun ei Suomi ja tää tuppukylä enää riitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika harvoin sitä esimerkiks lotossa voittaa jos ei lottoa. Olipas hyvä esimerkki, mutta siis just se, että kyllä sitä itsekin täytyy jotain tehdä. Ja sieltä niitä löytyy, sit on kiva huomata että on asioita joita tahtois elämässä muuttaa kun on nähnyt vähän muutakin :) !

      Poista
  2. Mahtava postaus, ehkä vähän paikkakuntakeskeinen mutta sun tapauksessa tietenkin ;) mulla on ihan sama fiilis niitä fb-ruikuttajia kohtaan jotka valittelevat mun(!) kaupungin pienuutta ja typeryyttä. Menkööt pois sit jos ei kelpaa. Itse rakastan ylikaiken tätä pientä Keravaa! Täällä olen onnellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös pari kaveria jotka rakastaa ylikaiken meidän pientä kaupunkia ja musta on ihanaa, että joku löytää paikkansa maailmassa niin nopeasti! Kaverikin kävi Helsingissä opiskelemassa neljä vuotta ja palas sen jälkeen välittömästi takas. :D Home is where your heart is :) !

      Poista
  3. Jep, itse on tehtävä jotain. Ja jos on tällainen meidän kombinaatio eli yksi maailmanmatkailun ystävä ja yksi Jämsä-fani, niin sit tehdään kompromisseja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos on kahden kulttuurin kombinaatio niin niitä tehdään jokapäivä :D !

      Poista
  4. mua ei ainakaan saa Jämsästä pois kirveelläkään :D terveisin minä joka pelkään mennä helsinkiinkin tai yksin kauppaan :D olinhan kuitenkin aika rohkea ja kävin siellä teitä kattomassa <3 Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ja joudut tulemaan uudestaankin :) !

      Poista
  5. Word! Toivottavasti teillä oli ihanaa Suomessa! Kerron meidän reissusta sun kotihuudeilla jossain vaiheessa sit ku oot kotiutunu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli :) ! Ja toivottavasti teilläkin täälläpäin Eurooppaa, miksei Facebookissa oo yhtään kuvia :D ?!

      Poista
  6. Hyvä! Pah, onpas, kokonainen albumi jonka tietääkseni pitäis kyllä näkyä sulle :D mä en tajua kun toi feisbuukki iskee noi kuvat välillä ihan ihmeellisesti feediin ja välillä ei... mut joo, kyllä niitä on :)

    VastaaPoista