maanantai 10. joulukuuta 2012

Sairaalakertomuksia.

Eli, kuten kerroin, ollaan ehditty viettään ihan kiitettävästi aikaa sairaalassa syntymän jälkeen. Ensinnäkin täällä ensisynnyttäjät on sairaalassa aina viisi päivää, seuraavien vauvojen kohdalla pääsee jo nopeammin pois. Tai no okei, tuo sairaala missä synnytin (Bezirkskrankenhaus St. Johann in Tirol) oli kyllä mielettömän viihtyisä ja henkilökunta aivan ihana että ei siellä kärsiä tarvinut, mutta tottakai kotona on kivempaa ja Stefania oli ihan järjetön ikävä kokoajan, onneks mulla oli kiva huonekaveri. Mutta tosiaan, olin ekaa kertaa pidempään itävaltalaisessa sairaalassa ja voin sanoa että voittaa kyllä esimerkiks Jyväskylän keskussairaalan ihan satanolla.

Synnytys oli tietysti kamala, mutta kamalan myös pienelle Lucakselle siitä teki se että se kesti 25 tuntia (supistukset toki vielä kauemmin). Kirjottelen siitäkin vielä erikseen (niin mukavaa se oli) mutta lyhesti: ponnistusvaihekin kesti aivan järjettömän kauan, en ole varma kuinka pitkään kun en ihan liiaks kelloa kivuiltani tuijotellut eikä tossa synnytyslappusessa mitään siitä lukenut (oltiin synnytyssalissa enivei 8 tuntia). Joka tapauksessa, sen takia Lucas oli niin ressaantunut että se vietiin lyhen kontaktin jälkeen samantien Kinderstationille, lastenosastolle, tarkkailuun. Siellä se olikin sitten reilut kolme päivää (!), sain sen vasta toisiksviimeisenä päivänä omaan huoneeseen.

Syynä oli siis ensin siitä pitkästä ponnistusvaiheesta johtuneet hengitysvaikeudet ja seuraavana päivänä alkanut syömisen jälkeinen kaikki ulos-puklaus tai pareminkin oksennus. Äiti sanoi että mun isoveljellä oli ollu sama ja se oli kestänyt puoli vuotta (kysyin sitten että miten se sitten kasvoi "no syömällä vaan lisää, normaaliltahan se nyt näyttää"), Lucaksella se meni onneksi parissa päivässä ohi. Toki se saattaa edelleen puklata paljonkin ellei sitä röyhtäytä kunnolla ja anna olla tarpeeks kauaa vähän pystymmässä asennossa esimerkiks olalla, mut sekin on johtuu siitä vaivasta joka ilmeni about 2 viikon iässä.

Hah, ihana laryngomalasia, pehmeä kurkunpää, lapseni kuorsaa niinkun mummonsa. Kuunneltiin pari päivää kotona että hengittääpä se äänekkäästi kunnes kävin näyttämässä sitä "omalääkärille" (Hausarzt). Se sanoi huolettomasti että taitaa olla vain hieman ahtaat hengitystiet ja laittoi ei-kiireellisen lähetteen St. Johannin sairaalaan. Mentiin sinne sitten seuraavana päivänä (mun on tosiaan vähän hankala liikkua kun sitä ajokorttia en ole ajanut :D) ja siellähän vasta helvetti irtos ! Sata hoitsua ja samanverran lääkäreitä juos huoneeseen ja laitto Lucaksen ties millasiin laitteisiin ja Kinderstationin ylilääkäri kyseli vihasena miksei olla tultu aiemmin.

Mähän en muuta sitten tehnyt kuin itkenyt koko päivän, lähdettiin ambulanssilla (!) Innsbruckiin. Se samainen ylilääkäri oli mukana ja jouduin istumaan etupenkillä, Innsbruckissa ne vei Lucaksen suoraan teholle joten en nähny sitä pariin tuntiin ollenkaan. :( Mutta itku vaihtui onnenitkuks kun aivan ihana lastenlääkäri tuli ja sanoi "älä itke, ei tämä ole ollenkaan vakavaa!" ja selitti mikä Lucaksella on. Kurkunpää on siis pehmeä ja painuu enemmän kasaan kuin normaalisti, mutta se ei satu pieneen ollenkaan eikä muutenkaan aiheuta mitään harmia. Mulle enemmän harmia aiheuttaa se kun se on välillä nukkuessaan ihan hiljaa ja joudun minuutein välein menemään kuuntelemaan hengittääkö se kun en kuule tuota ihanaa kuorsausta. :D Mutta enivei, viimeistään toiseen ikävuoteen mennessä se on normaalisti poissa pienen vauvan kehittyessä taaperoksi. :)

Innsbruckin Kinderklinik, lastenklinikka, oli tosi kiva paikka, sielläkin me oltiin perjantaista maanantaihin kun kurkkunenäkorvatohtori (mä en ihan totta tiedä miten ton vois suomentaa joten suomensin vaan suoraan saksasta :D) ei ollut viikonloppuna paikalla. Maanantaina se sitten tähysti kurkun, joka oli niin ahdas että antoivat meille laitteen mukaan kotiseurantaa varten, jonka tosin seuraavalla kontrollikäynnillä kuukauden päästä totesivat "kaikkien elämänlaadun pilaavaksi" ja saatiin jättää se pois. :D Se laite siis mittas pulssia ja sydäntä ja rekisteröi kaikki hälytykset, nojoo, ne oli kaikki vääriä ja kyllähän se elämänlaatua oikeasti pilaa kun saisit nukkua mutta kun laite vinkuu niitä vääriä hälytyksiä joka viides minuutti. Lääkärihän kysy siis ihan tosissaan että "eikö vauva ole ollut kertaakaan sininen?" - herranjumala, enköhän mä ois siinä vaiheessa soittanu jo ainakin kuus ambulanssia jos se olis ollu SININEN kun ei ole saanut henkeä... Osaa Itävallan tohtoritkin välillä olla vähän hupsuja.

Hoppla kuinka pitkä näistä kertomuksista tuli, harmittaa ettei mulla ollu kameraa Innsbruckissa mukana enkä ikinä muistanut käskeä Stefania tuomaan tullessaan, meillä kun oli Lucaksen kanssa ihana värikäs tilava huone kaksin jossa oli mm. yhden seinän kokoinen ikkuna vuorille. :) St. Johannissa mulla toki oli kamera mutta ressasin niin pienestä etten jaksanut ottaa kuvia, ja no vietinkin kaiken aikani siellä Kinderstationilla Lucaksen luona enkä huoneessa. Eipäs, onhan mulla yks kuva. Kun oltiin saavuttu Innsbruckin klinikalle ja ne vei Lucaksen sinne teholle käski joku mut johonkin niiden taukotilaan jossa joku hoitsu hyysäs mua kokoajan (no okei itkin taukoomatta). Sitten joku vei mut eri osastolle pumppaamaan maitoa, jossa oli aivan ihanan lempeä, ei paljoa mua vanhempi, hoitsu joka kysyi "voinko mä askarrella sinulle onnenkortin?" - mähän vaan itkin edelleen ja sanoin vaan että joojoo, kunnes se tuli takaisin tämän kanssa ja sanoi "kyllä kaikki järjestyy". Teki mieli vaan halata.

= Onnea, Good luck. :')))
Muita sairauskertomuksia mulla ei tähän hätään sitten taidakaan vielä olla ! Huom. vielä. Ollaan kyllä tota kurkunpäätä lukuunottamatta selvitty tosi vähällä nää ekat kuukaudet, edes vaippaihottumaa ei ole ollut. Siihen mulla on kyllä ihan selkeät syyt: kaikenmaailman rasvojen sun muiden sijaan me käytetään ainoastaan manteliöljyä ja päivän aikana ollaan vähintään kerran ilman vaippaa ihan pidemmän aikaa, ainakin puoli tuntia. Nojoo mutta se niistä kertomuksista, ai paitsi hei kun tällä teemalla ollaan niin pakko kertoo et Vuoristolääkärihän on täällä meillä kuvattu ahihi. Sit tähän loppuun vielä yks kuva kuinka coolisti meidän herra osaa ottaa ruokaillessaan! Ja sit ciao :*


http://media.libri.de/shop/coverscans/957/9573987_9573987_xl.jpg
Niin tuore vhs et pakko saada...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti