torstai 30. huhtikuuta 2015

Oma koti turhan kallis

Kuten mainitsinkin, meillä on tällähetkellä menossa jälleen uusi projekti, nimittäin tämän talon myynti ja uuden kodin etsintä josta toivottiin lisäinfoa. Ainakin vakkarilukijat tietää millainen elämänkatsomus mulla on - happiness is not a destination, it's a way of life. Ja jotta voi kokeilla olisiko mahdollista olla nykyhetkeä onnellisempi, täytyy välillä tehdä vähän isompiakin päätöksiä - oli se sitten ulkomaille muutto tai talon myyminen.

Meidän remonttihan sai monia monituisia yllättäviä käänteitä kuten vanhaa remontoidessa yleensä käy. Olimme varautuneet myös siihen, mutta emme niin suuresti mitä nyt satuttiin vaatimaan (esimerkiksi se koko alakerran lattian auki kaivaminen, katon uusiminen, seiniin rautapalkkien asennusta ja mitähän muuta). Kaikkia näitä kamaluuksia varten jouduttiin ottamaan iso lisälaina - ei siis mikään parin tonnin vaan lähes neljäsosa alkuperäisen päälle. Mietittiin tosin jo silloin että entä jos vain jätetään jotain tekemättä, mutta ajateltiin että tehdään nyt huolella ja jos tulee finanssiongelmaa niin on helpompi sitten myydä kun kaikki on perfekt!


Jokunenhan ajatteli että no, oma vikansa kun aloivat hulluttelemaan. Mutta kuka nyt haluaisi asua kodissa jossa ei viihdy? Tuskin kovin moni. Me emme hullutelleet, raha ei palanut timanttihanoihin tai kullattuihin ovenkahvoihin, vaan esimerkiksi energiaystävällisiin lämmitysmenetelmiin, jotka taas ovat sellaisia jotka hyödyttävät myös uutta ostajaa. Jo viime viikolla lämmitys sammutti itse itsensä pariksi päiväksi ja vesi lämpeni pelkän auringon voimalla - eli täysin ilmaiseksi!

Jotta keittiöstä saimme sellaisen kuten toivoimme sekä yhteydessä olohuoneeseen, piti uuteen tilaan laittaa kokonaan uudet putket. Ja koska kaikki putket ja johdot olivat jo 35 vuotta vanhoja, miksei sitten samalla vaivalla uusittu jokaikistä kun se olisi muutenkin kohta ollut edessä. En tiedä miten Suomessa, mutta täällä ainakin uusi, energiamyönteinen talo, sellainen josta tietää ettei sitä vuosikymmeniin tarvitse muuta kuin pintaremontoida, myy huomattavasti paremmin kuin vanha, öljylämmitteinen torppa jonka lämmitykseen saa vuodessa kulumaan kolminollaisen summan.


Lainan kuukausierä kohosi siis melko suureksi. Sekin vielä menisi, mutta lähes millekään ylimääräiselle ei sitten olisikaan tilaa. Kuten kaikki myös tietävät, mä en todellakaan ole mikään suuri rahankuluttaja joka shoppailee kaikki päivät (tai edes kerran kuukaudessa...), mutta joskus sitä haluaa kuitenkin ostaa muutakin kuin ruokaa tai jotain isoa - esimerkiksi lentolippujen tilaaminen äkkiaikataululla ei olisi mahdollista.

Miksi siis kuluttaa lasten lapsuusvuodet puolivalmiissa kodissa suurta lainaa maksellen kaikesta kivasta tinkien kun voi myydä koko talon, maksaa sekä oman että anopin lainat pois, ostaa sille asunnon ja saada vielä varsin mukavan starttisumman uutta, valmista, ihanampaa kotia varten. Niinpä, miksi, mutta silti joku niin sijainnin tai talon vuoksi tekee.


Meille tämä itse talo ei ole tärkeä eikä sijaintikaan juuri meille ole häävi. Nyt kun tätä myy niin sijainti on tietysti paras kaikista koska esimerkiksi dorkat saksalaiset dorkine rahoinensa ovat niin hulluina tähän alueeseen. Suomalaisten on ehkä vaikea käsittää miksi joku maksaa aivan tavallisesta talosta niin friikkejä summia ja onkin aivan eri asia tehdä talokauppoja täällä kuin Suomessa samanlaisella landella, täällä kun jo pelkän tontin hinta on 500-1500 euroa neliöltä.

Mutta että siinä muutama syy jonka ansiosta meitäkin kenties ymmärretään paremmin! Moni kun tuntuu ajattelevan että ihan kamalaa, miksi, mutta me ollaan vain ja ainoastaan innoissamme - ihana päästä sittenkin pois täältä, hihi! Saa nähdä minne me päädytään, ehdottomasti lähemmäs sivistystä ainakin. Jonkin aikaa pääajatuksena oli että muutetaan Innsbruckin lähelle ja siellä käytiin katsomassakin yhtä aivan täydellistä kotosta, mutta sitten Stefan ylenikin yllättäen töissä niin että me taidetaankin pysytellä vähän lähempänä.


Seuraavan kerran asumisista kirjoitellessa voin sitten kertoa millainen asunto meillä on haaveissa - jos on jotain kyseiseen aiheeseen liittyvää mielessä niin hep! Muista aiheista on tulossa mahdollisimman pian juttuja - kun vain joskus ehtisi, tätäkin kirjoitin varmaan viikon kun aina joku heräsi tai tuli kotiin. ;) Ja kohta herää taas Florian eli adioos!


Ps. Ehkä ainoa tänne jäävä asia jota täältä sitten jään kaipaamaan on meidän vastapäiset, ihanat naapurit. Talvella heidän isi rakensi pihalle suuren iglun, jolle Lucas aina nukkumaan mennessä halusi antaa ikkunasta pusun. Kerroin tämän heille ja iglun alkaessa murentua teki naapuri siitä Minionin jotta Lucaksella olisi vielä kivempi hyvänyöntoivotuskamu! How cute is that! :*

4 kommenttia:

  1. Todella fiksulta suunnitelmalta kuulostaa :) Ihan oikea asenne, pitää tehdä just se, mikä tuntuu hyvältä. Meidänkin on tässä pakko muuttaa ja löydettiinkin jo ihan kiva pikku kämppä ja vieläpä ihan keskustasta kohtuuhinnalla. Mua vaan jotenkin ahdisti ajatus, että asuttais aina vaan kaupungissa, joten pidin silmällä vuokramarkkinoita, kun sopimustakaan ei ollut vielä allekirjoitettu ja kappas vaan, löydettiin täydellinen omakotitalo maalta! Olen niin innoissani, etten voi sanoin kuvailla! Tilaa ehkä liikaa lapsettomalle perheelle, mutta ah, saadaan asua maalla. Omaan taloon ei finanssit riitä, mutta tämmönen vuokratalo on passeli :) Niiin onnellinen olo! Toivottavasti löydätte teidän perheelle sopivan kodin, jossa olette superonnellisia <3! Tuon nykyisen asunnon saatte taatusti nopsaan alta pois, kun on niin hyvin rempattu :) Todellakin järkevä päätös laittaa kerralla kaikki kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, onnea kovasti uudesta täydellisestä kodosta ♥ ! Ja mistäs sitä tietää, ehkä se tila tuleekin vallan pian tarpeeseen haha ;) Eikä sen niin väliä vaikkei tuliskaan, pääasia että on koti jossa viihtyy, oli se sitten pieni tai iso!

      Mekään ei ihan kaupungissa haluta asua, mutta vähän lähempänä jotain isompaa kaupunkia olis se meidän yksi ehdoista. Innsbruckin lähellä olis ollut se mun unelma ennenkuin Stefan sai ton hienon työmahdollisuuden jonka vuoksi pitää nyt katsella sit vähän lähempää, mutta ihan tänne ei haluta jäädä. Saas nähdä miten myynti sujuu, täytyy löytää tarpeeksi rikas tarpeeksi tonttu ostoksille! ;) Ennen sitä en ihan täysillä uskalla innostua mistään kun sitten harmittaa jos ehtii mennä! Mutta eiköhän mekin kerta tekin, onnea vielä kerran! ♥

      Poista
  2. Voi perse. Anteeksi :D täytyypä lukee ajan kans tota teidän talo hommaa. Meillähän talo on nyt tyhjänä ja maksetaan sekä sitä et vuokraa jne ja pää levee kohta itellä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei perseitä ollenkaan, meistä tää on sittenkin vaan kivaa, muuten ei varmaan olis ikinä tullut lähdettyä! Tollainen tilanne on kyllä tosi kurja, minkä takia talo tyhjänä on? :o Me ensin etsitään ostaja tälle ja sitten ostetaan jotakin - tai ensin varmaan vaan vuokralle, riippuen kuinka kiire uudella ostajalla on tai löytyykö unelmakotoa hetkessä. :)

      Poista