keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Liibalaabaa täydeltä laidalta

Kun ei ehdi, niin ei ehdi! Tai ehkä ehtisi, mutta priorisoin asioita siten että blogin kirjoitus jää listalla valitettavan alas! On myös monia asioita jotka ovat ihan oikeasti tuhat kertaa tärkeämpiä kuin tämä - ehkä Greyn anatomia ei ansaitse paikkaa tärkeiden asioiden listalla lainkaan, mutta kun Lucas käy illalla nukkumaan, on musta ihana ensin siivota rauhassa sen sotkut, sen jälkeen tehdä sohvalle pesä, tyhjentää pää ja alkaa katsomaan sitä maailman parasta sarjaa verigreippejä nauttien siihen asti kunnes Stefan tulee töistä.

Lucaksesta on tullut melkoinen riiviö, joten tuo iltainen oma, ihana nollaushetki tekee aika gutaa! Esimerkiksi syöminen kestää nykyään yleensä noin puolet normaalia kauemmin, koska hänen mielestään on ihan okei nousta seisomaan syöttötuolissa noin 359 kertaa ruokailuhetken aikana. On myös kivaa nousta konttaamaan pöydälle, tai vaikka yrittää astua alas koko tuolista! Joku saisi meidän keskustelusta paljonkin viihdettä - puoli tuntia "Istu nätisti", johon saan joka kerta vastauksen "Pettä, pettä!". Tarkoittaa vettä, ja ei, yleensä se ei edes tahdo sitä.


Toi vaaleanruskea pallo tossa Lucaksesta vasemmalla on pupu. :D

Mutta jos niitä oikeasti tärkeitä asioita - autokoulu! Kyllä, mun on nyt pakko ajaa se ajokortti koska muutetaan remonttia karkuun tuonne vuoren juurelle metsän keskelle enkä varmasti jaksa kävellen lykkiä sieltä itseäni joka päivä ihmisten ilmoille. Tässä asuessa kun on tottunut siihen että ihmisiä näkee kokoajan, joko naapureita tai ohikäveleviä turisteja joten en usko että viihdyn siellä kovin kauaa kerralla pelkkiä puita katsellen.

Onneksi autokoulu ei täällä ole ihan yhtä kallis eikä yhtä pitkäkestoinen kuin Suomessa, vaan teorian saa suoritettua jopa alle kahdessa viikossa, siihen päälle kolmetoista ajotuntia! Tuon luettuani enpä kyllä enää yhtään ihmetellyt miksi pelkäsinkään ensimmäiset kaksi vuotta joka kerta paikallisen kyydissä... Parhaiten mieleen on jäänyt eräs aamuinen töihin ajelu kun yksi armaista työtovereistani veti kuudenkympin alueella 120km/h lasissa ja poliisi sattui pysäyttämään - kokki sanoi että ollaan duuniin menossa "Jaa, no ei sitten mitään, hyvää työpäivää!". Mentiin siis aina työpaikan minibusseilla ja herramunjee olin hätää kärsimässä kun kaikki teki ihan hulluja ohituksia sellaisilla supermutkaisilla vuoristoteillä. Vihaan muutenkin autoja, mutta no can do, landella se on aika pakollinen.


Tämän haalarin ostin syksyllä tosi isona ja vaikka ei ehkä kuvassa siltä näytäkään niin nyt se on jo vähän pieni, höh!

Seuraava erittäin tärkeä asia on ollut välikausivaatetuksen löytäminen! Olen kolunnut Facebook-kirppareita tuhat kertaa päivässä, koska täältä tunnetusti ei saa mitään kivoja, paitsi jotain tyhmiä yksivärisiä. Musta ne on kivan näköisiä muiden lapsilla, mutta Lucakselle sellaista en ostais koska niissä näkyy lika HETI. Kuosilliset antaa vähän enemmän anteeksi ja nojoo, on ne yksiväriset kyllä mun silmään ehkä vähän liian tyylikkäitä tollaiselle tolvanalle taaperolle.

Erästä ihanuushaalaria olen himoinnut kuukausikaupalla, mutta koska hinta oli 60 euroa (jos joku nauraa siellä partaansa "niin paljon muka, haha" niin mä nauran teille), en ole raaskinut ostaa koska siihen tulisi vielä tietysti hullut postikulut tänne lähettäessä. Kunnes tänään joku vinkkasi että kyseisessä nettikaupassa on 20% alennukset! Jebou, se lähti heti tilaukseen, koska mun ihania Suomisukulaisia on tulossa parin viikon päästä joten ne tuovat sen tietysti tullessaan! Nyt täytyy vain toivoa että kylmä kevät jatkuu huhtikuussa eikä tule mitään kamalaa hellettä kuten usein on käynyt. Otin tosin aika ison koon joten toivoa on että se menisi vielä syksylläkin.


Mitä vielä? Kalenteri on ihan täynnä kaikenmaailman remonttiin liittyviä treffejä, saapas nähdä milloin ollaan valmiita kaiken esivalmistelun kanssa. Mä tosin jään aika usein vain haahuilemaan sisustusjuttuja, jotka nekin stressaa aikalailla! Meillä on myös tähän asti ollut Stefanin veljen ruokailuryhmä (jonka päällä tämä tietokonekin on) mutta nyt se ottaa tämän muuttaessaan mukaansa (onneks) joten me otetaan terassin pöytä siihen saakka kunnes remontin jälkeen muutetaan takaisin! Mutta mistäs tuolit? En tahdo noita terassin jättimäisiä tuoleja mutta mitään väliaikaistuolejakaan ei ole järkeä ostaa mutta mistäs minä tiedän mitkä tuolit remontin jälkeisen kodin ruokapöytään sopii ja ARRGH! En ala.

Mutta jos jotain ei stressiä aiheuttavaa: sain vihdoin POLKUPYÖRÄN! Vielä pitää ostaa siihen Lucakselle istuin (ja kypärä tietysti) niin päästään fillaroimaan, veikkaan että se tykkää pyöräilystä aikalailla! Tai sitten se huutaa naama punaisena, enpä yllättyis siitäkään, se on nykyään tosiaan melko arvaamaton kaveri... Hommasin niille pian saapuville Suomisukulaisille tosta 600 metrin päästä lomakämpän joten vähänkö olis hauska suihkia aina fillarilla sinne!

Oho, pitäisköhän useamminkin pitää näin pitkiä taukoja kun kertyy näin paljon pelkkää blablata! Olis vieläkin vaikka ja mitä mutta enää ei ehdi, on ihan oikeaakin tekemistä ennenkuin Lucas herää, heibba!

15 kommenttia:

  1. Olipas mukava taas kuulla sinusta ja tekemisistänne! Onnea vaan ajokortin hankintaan,kyllä se todella maalla on tarpeen.Minäkään en pääsisi Hassista minnekään ilman autoa ja ajokorttia.Ja ahtaanpaikan angsti hyökkäisi heti.Olen kyllä mielelläni täällä korvessa pitkiäkin aikoja yksin,kunhan vaan tiedän,että pääsen pois heti halutessani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! En mäkään ehkä ihan ehdottoman välttämättä tässä tarviis, mutta kyllä se vaan helpottais tosi paljon! Esimerkiks Kitzbüheliin ajaa bussilla TUNNIN, autolla vartin... Mutta sieltä metsän keskeltä varsinkin, vaikkakin sieltä pääsee kävellen myös St. Johanniin. :)

      Poista
  2. Wuhuu pari viikkoa ni nähään ♡ ja apua etkai saa sitä korttia ennenku me tullaan :D ei vais, jos MÄ oon saanu kortin ni säkin oot varmasti hyvä kuski :) suukot ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ihan vielä sillon :D ! Aattelin aloittaa sen jälkeen kun te lähdette, ois vähän tyhmä olla jokapäivä vaan jossain dorkassa autokoulussa sillon kun te ootte täällä :D Ja joo siis mähän olen luonnonlahjakkuus, kaikki on kehunut kuinka hyvä autoilija oon! Vaikka en osaakaan vaihtaa vaihteita, mut tarviiks niitä muka vaihtaa? Ei! Puss ♥

      Poista
    2. Niin joo totta! Moi tultiin teitä kattomaan ja istut autokoulussa :Dja ei tod tarvi vaihteita vaihtaa ku ajaa vaan automaatilla, en mäkään osaa ajaa vaiheautolla :D sikshän meidän autokaupatkin on vähä vaiheessa ku sepi o löytänyt hienoja autoja mut niissä on vaihteet, nou nou!

      Poista
    3. Stefan tahtoo hybridiauton... halpa ei kallis :D

      Poista
    4. Mä ajoin noitten uudella vartiointi autolla se oli just tullu tehtaalta ja se oli hybridi ja automaatti ja aivan ihana! Ja äänetön. Sellasen ku sais itsellee myös :D

      Poista
    5. Miten sä oot sillä saanu ajaa :D ?! Stefan haaveilee jostain mikä maksaa 20 tonnia... moro :D

      Poista
    6. Sitä minäkin ihmettelen :D joo ehkä mä en autosta maksas niin paljon........

      Poista
  3. Mulla on ajokortti, mutta oon kehittänyt itselleni ajopelon, kun en ole kohta neljään vuoteen päässyt ajamaan autolla Suomessa. Vähän aikaa sitten mua yritettiin painostaa Itävallassa ajamaan autoa, ja lopulta mä aloin melkein itkee että en mä uskalla :''D Ehkä moottoritiellä menis, mutta pienessä kylässä, jossa on tasan se yks ajokaista molempiin suuntiin ja porukka ajaa muutenkin hullun kovaa, niin ei ihan huvita. Lisäks just ne vuoristotiet, hyi että mua ihan puistattaa ajatus! Ei siellä oo ees kunnon kaiteita!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan kans kun mun naispuolista duunikaveria yritettiin saada ajamaan sellasta työpaikan minipakua takas laaksoon (~20km) ja se oli ihan paniikissa että ei se uskalla, mutkun se oli ainut kenellä oli sellanen kortti että sai ajaa sitä kun me oltiin lähdössä puolikkaasta päivästä aika pienellä porukalla. Lopulta se sitten onneks ajoi meidät, matkassa meni tosin about 45min haha. :D

      Että en kyllä yhtään ihmettele ettet uskalla :D ! Mäkin varmaan sit vain ajelen aina tohon lähikaupunkiin ja takaisin, siihen kun menee kaunis suora tie jolta on näkyvyys joka suuntaan ja rajoituskin varmaan vaan 100km/h :D Noi vuoristotiet on niin tosi kivoja kun ne on niin kapeita et sun pitää ajaa johonkin ojaan jos joku tulee vastaan :D

      Poista
  4. Kiva arkinen postaus!! me kans just ollaan laitettu pyörät kuntoon ja viikonloppuna jos sää sallii (ovat luvanneet takatalvea ja -15C tänne) lähettäis pyörällä meiltä maalta kaupunkiiin.

    Mulla ei ole korttia. Se maksaa täällä sellaset 2500€ ja protestoin!! isolla Pllä! En maksa muoviläpyskästä tollasta hintaa! joten pyörä on kova sana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily on niiiin kivaa! Tosiaan ilman ajokorttia itsekin ennen aina fillaroin joka paikkaan, sillon nuorena se oli helppoakin kun pystyi hyvällä omallatunnolla pysähtymään vaikkapa bissellekin kun ei tarvinut ajaa autoa. :D

      Tossa tapauksessa ymmärrän kyllä protestoinnin, ne hinnat on aivan käsittämättömiä ja jos pääsee fillarilla jokapaikkaan niin mikäs siinä, en mäkään ajais! :) Mut mä en vaan pärjää enää ilman byhyy! 25 vuotta sentään pärjäsin, se on ihan hyvä saavutus. :D

      Poista
  5. Hei, mäkin olen just aloittanut autokoulun ja se kyllä kestää täällä ihan hurjan kauan verrattuna Itävaltaan. 19h teoriaa ja 18h ajoa.. :D Ihan hyvä juttu tosin ehkä. Mutta tuohan on vaan se perusvaihe ja niitä vaiheitahan on nykyään kolme.. Rahanmenoa ei voi estää! Nyt kyllä harmittaa, ettei kumpikaan hommannut korttia Itävallassa ja nyt on sitten pakko hankkia täällä. En itse olisi muuten aloittanut, mutta kun kävin kysymässä, voiko autokoulun suorittaa siinä paikassa enkuksi, niin mulle sanottiin, että voi, jos tulen sinne kääntämään. :) Ajattelin, etten kyllä mene sinne turhaan istumaan, kun saan siitä itsellekin sitten teoriatunnit samalla kahlattua läpi! Pelottaa, koska en ymmärrä autoista YHTÄÄN mitään. Mutta tästäkin kai pitää sitten selvitä. :D Tsemppiä autokouluun ja kaikkeen muuhunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut eihän toikaan ihan mahdoton ole, mä luulin et se kestää ihan sikapaljon kauemmin kun kaikkihan kävi siellä aina jonkun puoli vuotta :D ?! Paitsi joo sitten ne loput vaiheet ja liukkaat sun muut, ihan pelkkää rahastusta.

      Niinjoo, ei miekkonen olis ehkä ihan pärjännyt siellä yksin suomeks :D ! En mäkään tiedä millaisen sanakirjan sitä ottais mukaan kun en osaa mitään autosanoja edes suomeks (mäkään en tosiaan ymmärrä autoista MITÄÄN, vihaan niitä), niin saati sitten saksaks... No, eiköhän tästä selvitä, sekä minä että te :D ! Tsemppiä myös sinne :) !

      Poista