tiistai 4. kesäkuuta 2013

Superclothes.

Lucaksella on muutamia vaatteita, jotka tuntuu kummallisesti venyvän ja venyvän kuitenkaan haalistumatta monista pesuista huolimatta. Ne ei vain käy pieneksi millään! Yksi on Tutan ihana body, kokoa 56, jonka Lucaksen isomummo sille Suomesta lähetti. Sitä ollaan käytetty kuukauden iästä lähtien. Samaan settiin kuului myös kahdet sukat ja housut, sukat menee tietysti edelleen mutta housuista jouduttiin luopumaan jo aika kauan sitten, ne kun kävi lyhyeksi ja alkoi kiristämään vyötäröltä. Mutta toi body! Seitsemän kuukautta jo eikä vieläkään kiristä tai näytä siltä että se pitäis heittää roskiin kun ois niin valju!



Seuraavat on jotkut H&M:n ihanat kirahvihousut, vai mikskä tollaisia sukkaosan omaavia housuja sanotaan? Ne on jonkun vanhat, veikkaisin kirpparilta, mutta kestänyt äärettömän hyvin toisenkin (vai kolmannen, neljännen, never know kuinka moni niitä on käyttänyt) käyttäjän. Nekin on kokoa 56, mutta elämä Lucaksen päällä alkoi vähän myöhemmin. Aluksi ne oli vyötäröltä käännetty, mutta sittemmin kun jalat piteni niin käänsin vaan sen osan ja hyvin meni taas! Se sukkaosakin on edelleen sopiva, eli Lucas ei ole mikään kovin bigfoot.


Lisäksi oon huomannut että ainakin Name it:in bodyt on älyttömän venyvää sorttia, ne mahtuu myös paljon pidempään kuin pari kuukautta, jonka esimerkiks useimmat H&M:n vaatteet kestää. Ne on mun mielestä myös kestänyt pesua hyvin, koska meillä tosiaan pienempänä puklattiin oikeasti tosi paljon sen kurkunpään takia joten vaatteita sai olla pesemässä joka käyttökerran jälkeen. Jotkut merkit taas haalistui hirveen nopeasti ihan parin pesun jälkeen, tosin osa olikin jo jonkun vanhoja vaatteita.

Merkit, haha, meillä ei siis todellakaan ole mitään merkkivaatteita jos joku niin erehtyy luulemaan! Enitenhän meillä taitaa olla tota BabyClubia joka on hintalaatusuhteeltaan mainio. Mä en ikinä ostais mitään ökykallista tollaselle alle vuoden ikäiselle tontulle, koska se kasvaa niistä niin nopeasti ohi (paitsi esimerkiks jotkut ulkohaalarit saa olla vähän hintavampia). Ja siis kasvaa kaikesta muusta ohi, paitsi näistä yllämainituista, jotka mua kummastuttaa! Positiivisella tavalla tietysti, onneks nykyään tosin muutkin vaatteet kestää vähän pidempään, pienempänä kun joku vaate saattoi oikeasti olla kahdessa viikossa jo pieni.

Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta, onko jonkun tietyn vaatemerkin vaatteet oikeasti tällaista venyvää ikuisuuskokoa (esimerkiks Tutta?), vai onko meille vain sattunut jotain ihmekappaleita? Onneks tietty tollaisia söpöjä ihmekappaleita, varsinkin toi body on ihan mun lemppari, terkkuja Mummolle :)  !

6 kommenttia:

  1. Hahaa noi kirahvihousut on Aavan vanhat, jotka Luna lainas siltä kakattuaan housunsa 2 kk ikäisenä, sen jälkeen ne alkokin oleen aika pinkeet Lunalle ;) ja siis Aavahan menee nyt toka luokalle, et ne on aika vanhat :D pus pian nähään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ! Musta ne on niiiin söpöt ja kätevät kun Lucas repii aina sukat pois jalasta ! Enkä yhtään ihmettele että alko kiristään Lunalla, se kun oli aika tuhti tsyby :D Mut eli melkein yhtä vanhat kun se ihana Joen vanha tomskupotkari aaww ♥ Ja niin nähdään, kaks viikkoa :) !

      Poista
  2. Oho on kyllä kestäviä vaatteita! Meillä ei valitettavasti tuollaisia ole, kaikki hienot on jäänyt pieneks :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olin kans aina ihan suru puserossa kun piti todeta että joku ihana lemppari ei vaan enää mahdu :D ! Sit otinkin aina kaikkia söpöjä käyttöön jo kun ne oli vielä isoja, koska mulle kävi välillä niin että ehdin käyttää jotain kahdesti ja hups, liian pieni! Onneks toi ei kasva enää samalla tahdilla! :D

      Poista
  3. Meillä on yhet harmaat kollarit, äiti toi sillon kun poika synty, eli noin vuosi sitten. En muista merkkiä, mutta jotku perus marketti-housut. Mutta siis, aluksihan ne oli semmoset, että korvissa asti oli ne housut, mutta ne siis sopii vieläki, ja ihan sopivat! Niin pehmeät ja joustavat housut, nyt harmittaa että niihin on tullu lahkeeseen reikä :(

    Ja on myös jotain H&M:n bodyjä, jotka meni kyllä kans aika kauan, en muista kokoa, oiskohan ne 68, nyt en kyllä oo pariin, kolmeen viikkoon käyttäny, niin en tiedä sopiiko enää, mutta ainaki sillon vielä :D

    http://erityinenerityinen.blogspot.fi/

    Kiva blogi, liityin lukijaksi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli en ole siis ainut mut vau, toi vuosi on jo melkosen hyvä aika, markettirutkuthan tunnetusti voittaa merkkikuteet mennen tullen ;) ! Meillä taas H&M:n bodyt on jääneet aika nopeasti pieneksi, yleensä pää ei ole mahtunut enää läpi vaikka ei Lucaksella mikään erityisen suuri pää olekaan. :D

      Ja kiva, tervetuloa :) !

      Poista