perjantai 6. maaliskuuta 2015

Florian 5 kuukautta

  • Vauva osaa nousta päinmakuulla suorien käsivarsien varaan, ja hän harjoittelee ahkerasti kääntymistä päinmakuulta selälleen. V
  • Selällään ollessaan vauva pystyy nostamaan päätään sen verran, että hän ulottuu tarttumaan omiin polviinsa ja varpaisiinsa. V
  • Jotkut lapset alkavat vähitellen ryömiä tai vetää itseään eteenpäin. X
  • Esineen vaihtaminen kädestä toiseen onnistuu. V
  • Esineeseen tarttumiseen vauva käyttää koko kättään, tai molempia käsiään, mutta irrottaa otteensa, jos hänen eteensä tuodaan jotain muuta kiinnostavaa. V
  • Pitää toistosta ja tekee mielellään yhtä ja samaa asiaa kerta toisensa jälkeen. V/X
  • Osa erottaa toisistaan kolme esinettä muodon, värin ja koon perusteella. V
  • Side omiin vanhempiin vahvistuu ja epäluulo vieraita ihmisiä kohtaan kasvaa. Lapsi iloitsee tutut kasvot nähdessään ja saattaa pelästyä tuntemattomia ihmisiä kohdatessaan. V
  • Vauva on kiinnostunut peilikuvastaan, jolle hän usein hymyilee. V
  • Hän kuuntelee mieluiten yksinkertaisia sanoja ja lauseita, laulua ja ”vauvapuhetta” ja vastailee mielellään kysymyksiin. V
 

Florian on jo pitkään osannut kääntyä kumpaankin suuntaan ja nostelee myös takamustaan mutta ryömimiseen ei vielä osoita sen enempää kiinnostusta. Selällään se viihtyykin ainoastaan jos joku tekee jotain hassua, mutta muuten se on vain masullaan, meidän syödessä se makaa pöydällä! Se ei edelleenkään viihdy hetkeäkään kauempaa yksin, mutta enää sitä ei tarvitse sentään kanniskella ympäriinsä kokoaikaa.


Aloitettiin soseiden maistelu viikko sitten, tähän asti selvittiin siis täysin täysimetyksellä josta olen hyvin iloinen. Ei me olla vielä ehditty maistamaan kuin porkkanaa (ihkaensikosketus yllä) ja kesäkurpitsaa, aloitellaan ihan rauhassa ja tutustutaan myös siihen lusikkaan, tämä aloitus tuli lähinnä sen vuoksi, ei ruokatarpeen sillä Florian on todellakin kasvanut vallan tarpeeksi! Tältä kuulta ei ole kuin pituus joka on 68cm, mutta nelikuisena paino oli jo (vaikka tyhjensi koko masun sekunti ennen punnitusta) 7180g, puh!



Florian on jälleen parantanut päiväuniaan entisestä ja saattaa nukkua jopa puolitoistatuntia kerralla (jolloin olen ihan paniikissa että onko se kipeä)! Mutta jos sille kehittyy joku rytmi kestää sitä riemua ehkä viikon verran. Edelleen välillä on päiviä että se ottaa yhdet puolen tunnin unet koko päivän aikana. Nyt olen tosin saanut sitä nukahtamaan myös jopa vaunuihin (pitkällisten lykkimisten ja laulelujen jälkeen), mutta ei se niissäkään pidempään nuku. Öisin herätään nykyään myös ihan miten sattuu ja välillä halutaan yrittää pysyä hereillä höpöttämässä (jolloin vaan käännän kylkeä ja annan sen jatkaa seurusteluaan yksin), nelikuisena alkanut hulinavaihe ei meinaa ottaa loppuakseen.


Kun Florian syntyi, samana päivänä kuin Lucas, ajattelin heti että onpa kätevää, Lucaksen vanhat vaatteet mahtuvat täydellisesti! Joopajoo, se on käyttänyt nyt sellaisia vaatteita joita Lucas piti vasta ensimmäisenä kesänään ja syksynään! Suurin osa on edelleen sen selän syytä, koska housuista menee vieläkin jotkut 56:t, mutta bodyt ja haalarit on oltava 68-74-kokoa. Mutta yksi sama niissä on ollut: Floriankin vihaa pukemista ylikaiken.


Vaunuilu ei siis edelleenkään ole mikään Florianin lempiharrastus enkä kovin kauas kotoa uskalla lähteä, mutta olen esimerkiks voinut hakea Lucaksen "päiväkodista" niin että Flori on vaunuissa! Edistystä! Toki selkänoja pitää olla koholla niin ettei se ole täysin makuuasennossa, mutta ennen sekään ei auttanut. Vaikka tämäkin beibe on joihinkin muihin tuholaisiin verrattuna edelleen sellainen helppo vauva, olen silti iloinen että vauvat on nyt tehty ja kohta meillä asustaa kaksi taaperoa! Siihen asti nautiskellaan vielä tästä kaikesta kitisevästä höpönassusesta, on se tällaisenakin niin kovin söpö ♥ !

13 kommenttia:

  1. Niin ne on vaan kaikki yksilöitä! :) Serkun poika on aina ollut iso, vasta 5,5 v ja lähentelee jo 130cm pituutta. Jäbän pikkusisko oli vasta kahden kuukauden ikäisenä saman kokoinen kuin tämä poika syntyessään. Jäänyt näköjään edelliseen kommentoimatta: musta Florian on kiva nimi, tosin mulle nimenä tuttu entuudestaan. Ymmärrän kyllä nuo toisten ihmettelyt, kun vähän ahdistaa itselläkin etukäteen jo, jos meillä sitten joskus on niitä lapsia, että mitä heidän nimistään sanotaan, kun halutaan kuitenkin itävaltalaisiakin nimiä antaa. Mutta se on sitten sen ajan murhe. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yksilöitä todella! Mulle pihiläiselle tuo vaan ongelmia jos tuo jatkaa kasvua tähän tahtiin, koska sitten täytyy ostella uusia kalliita ulkovaatteitakin pöh. :D Florian on just sellainen kunnon ikivanha itävaltalainen joka mustakin olis 10v sitten ollut varmasti tosi outo, mut nykyään tuntuu hassulta et se on jonkun mielestä outo! Kaikenlaisia ongelmia sitä onkin kun on erimaalainen mies, toivotan jo valmiiks onnea ja menestystä teille sitten kun sen nimen etsinnän aika koittaa :D ! Oli muuten hauska kun Stefanin duunikaveri oli kysynyt että mikä mun nimi on ja kun se oli sanonut Hertta niin kaveri tokas että sehän on mummon nimi. Haha, mustakin tuntuu että täällä se on vaan vanhoilla ihmisillä, Suomessahan se on taas joku muotinimi vauvoille. Mut Stefan oli sit vaan sille sanonut että Oswaldina en paljoa huutelis. :D

      Poista
  2. Voiiii ihanaa ♡ Täti täällä riutuu ikävästä :( tulkaa pian tänne :) hali pusit haisuleille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ ♥ ♥ ♥ Niin mekin! Toivottavasti pian ehditään :333 :*

      Poista
  3. Isomummo kiittää tiedoista ja ihanista kuvista.Ja on todellakin ihan sama,missä asennossa nukkuu tai syö,kunhan hommat hoituu.Minäkin vielä joskus nukun istualtani ja syön sohvalla pötköttäen.Kaikea hyvää teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea hyvää myös isomummolle jolta aina tulee hyviä elämänohjeita ♥ !

      Poista
  4. Voi noitasen pullottavia ikeniä... :) En kyllä yhtään ihmettele,jos välillä ottaa kuuppaan. Ikävä on kova. Tekis niin kovasti mieli tulla sinne vaihteeksi :) Nyt odotan kovasti Sofian eskarin isovanhempien päivää. Se on perjantaina heti aamusta. Terveisiä kaikille ja pärjäilkää. pus -mum-

    VastaaPoista
  5. Ihana!!! Mitä sulle kuuluu mitäteille kuuluu? Ikävä juttuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla ♥ ♥ ♥ !!! Himmee kiire olevinaan muka pöh, mun on nyt yritettävä ottaa itteäni niskasta kiinni eikä vaan lorvia tässä koneella ollessani höpöhöpöjuttuja ärrr koska haluan myös ehtiä mukaan teidän eloon ja odotukseen ♥ Mutta täällä mää oon ja meillä menee superisti, toivottavasti teilläkin ♥ Olikohan tässä nyt varmasti tarpeeks sytämmiä :D :D

      Poista
    2. Ehkä just ja just <3 kiva kuulla että teillä menee hyvin, koita ehtiä tänne höpisemään kuulumisia,! mä oon saikulla ja haluan tekemistä :D mites pojat onko ne jo paita ja peppu <3

      Poista
    3. Ehkä just ja just <3 kiva kuulla että teillä menee hyvin, koita ehtiä tänne höpisemään kuulumisia,! mä oon saikulla ja haluan tekemistä :D mites pojat onko ne jo paita ja peppu <3

      Poista
  6. Ja ihana tuo Florian hampaat hymynsä kanssa!! Rupee olla ihan veljensä näköinen <3

    VastaaPoista