keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Byebye stress!

Mä olen edelleen hyvin pahoillani siitä että kuulumiset on ollut hieman vähillä, mutta meillä on oikeasti ollut viime viikot melkoista härdelliä! Mulle esimerkiks se jääkiekko oli ihan oikea syy, vaikka moni saattaa sitä pitää pelkkänä tekosyynä haha! Lisäksi ne edellispostauksessa luettelemani asiat sekä tämän koneen hitaus yhdistettynä mun hermoihin ei oikein mätsää yhteen. Mutta se suurin ja aikaa vievin syy on ollut se, että me sanoimme "tahdon" St. Johannin maistraatissa. Tai siis "ja", mutta kuitenkin. Kyllä, minusta tuli rouva! :')


Vihkiseremonia oli lyhyt ja hyvin pelkistetty ilman mitään turhia hömpötyksiä koska meillä on suunnitelmissa viettää kunnon häät Suomessa vuoden, parin päästä. Maistraatin pihassa odotti kuitenkin valtava yllätys - minun äiti, minun mummo ja äidin mies oli aamulla hypännyt koneeseen ja saapunut tänne asti tyttären vihkitilaisuutta todistamaan :) !!! Saksan kielessä on sanonta "die Finnen, sie spinnen" = suomalaiset on hulluja. Ensin katsoin vain epäuskoisena kun ne hyppäs Stefanin veljen autosta piilosta, kunnes tajusin että ne tosiaan oli ne ja silloin tulikin itku! Niidenkin takia olin poissa koneelta koska ne viihtyikin täällä sitten neljä päivää ja kuten aina, vieraista toipuminen ottaa oman aikansa vaikka ne aina yhtä ihania onkin.

Maistraatista mentiin Stanglwirtille skumpalle ja kakkukahveille, Stefanin konditoriakeittiön pomo oli tehnyt meille herkullisen (ja hyvin rommisen) kakun. Siitä tultiinkin sitten suunnitelmia noudattaen kotiin, grillailtiin ja nautittiin lämpimästä kesäillasta ilman mitään stressiä ja hienostelua (jos joku ihmettelee mitä mulla on päällä niin googleta dirndl). Me ei kumpikaan Stefanin kanssa odotettu tolta päivältä mitään, ajateltiin vain kuinka paljon helpotusta elämään sen paperin allekirjoitus tuo, joten siihen verrattuna päivä toi tullessaan älyttömän paljon enemmän ja säilyy kyllä muistoissa. Tottakai mä olen aina ajatellut että tahdon naimisiin, mutta se oli aina että "sitten joskus", ei todellakaan näin äkkiä.


Uusi rouva omaa nykyään Stefanin 17 kirjaimen mittaisen sukunimen vaikkakin maistraatin täti ehdotti myös kaksiosaista sukunimeä, mutta sille sanoin ei kiitos, 26 kirjainta olis ollut ehkä hieman liikaa. Olisin tahtonut pitää oman sukunimeni Suomen lomaan asti jotta olisin voinut lentää ilman huolia vanhalla passilla, mutta yllättäen Suomen päässä ei sellainen sopinut, sukunimen voi muuttaa joko vihkimishetkellä tai sitten ei ollenkaan. Ei ollenkaan ei sitten taas olis mulle sopinut.

Tämä äkkiavioituminen oli tosiaan lähinnä sitä varten, että saadaan Lucakselle Itävallan kansalaisuus, mä saan vihdoin mun sosiaaliturvan aktivoitua, pääsen lääkäriin (neurodermatiitti ei ota parantuakseen), saan äitiyspäivärahaa ja Lucas saa passin jotta päästään sinne Suomeen. Romanttista, eikö? Kirjoitin jo ajat sitten siitä, kuinka hankalaa olisi ollut hankkia sille täällä Suomen kansalaisuus ja passi, kun taas sen sijaan Itävallan kansalaisuus tulee automaattisesti jos vanhemmat ovat naimisissa, vaikka toinen osapuoli oliskin tällainen mamu.


Passi saadaan muutamassa päivässä tuosta meidän omasta virastosta ja ai että - toiseen ikävuoteen asti se on ilmainen. Suomen kansalaisuuteen meillä olisi mennyt miljoonia kun tuhat paperia olisi pitänyt kääntää virallisilla kääntäjillä ja hakea niihin notaarilta leimoja, viedä passihakemus itse suurlähetystöön Wieniin toiselle puolelle maata (bensa ja aikahan on kallista!) ja maksaa sitten tietysti myös se passi, joka täällä finskille kustantaa 120 euroa. Nyt ainut mikä meillä Lucaksen passiin menee on 9,90 euroa jotka passikuvat kustansi.


Tämän ansiosta ollaan siis saatu juoksennella ympäriämpäri hoitamassa niitä kaikkia asioita, joita vasta nyt ollaan pystytty hoitamaan. Lisäksi mun ihana finskikaveri oli meillä viisi päivää kylässä, ei voi sanoa vieraana kun ei yhtään tuntunut siltä vaikka viime näkemisestäkin oli kulunut taas jo vuosi, joka tosin on normaalia kun ihmiset asuu missä sattuu. Oli kyllä tosi kivaa höpöttää kunnolla ihan oikein ajan kanssa! Käytiin jopa baarissakin, mutta sielläkään ei tehty muuta kun vaan puhua säkätettiin, no ehkä muutama ehdittiin juodakin! "If distance doesn't ruin your friendship then that friend is forever your friend."

Kaikkea muutakin kivaa on ehtinyt tapahtua, mutta koska kukaan ei varmasti jaksanut lukea tätä edes tänne (jos joku jaksoi, sano hep) asti en niitä ala tähän samaan syssyyn enää kirjoittamaan! Huomenna taas, nyt saa ottaa jo rennommin kun ei tarvitse stressata enää ihan joka asiasta kun asiat alkaa vihdoin rullata. Ja nyt mä hyppään mun mieheni viekkuun sohvalle katsomaan leffaa, pienempi kun just meni unimaailmaan! Tervetuloa uudet lukijat ja terkkuja vanhoille, ciaoooo und bis morgennn :* !

16 kommenttia:

  1. Hep!:D ja onnea naimisiin menon johdosta!:) ihana kuulla taas teijän kuulumisia

    VastaaPoista
  2. Oiiiii ihanaa!! Onnea hirveästi ♥♥♥ Olet kaunis :)

    VastaaPoista
  3. Siukku täällä pyyhkii kyyneliä silmäkulmasta, olet rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä itke! :) Niin sinäkin, kolmen viikon päästä nähdään ♥ !!!

      Poista
  4. Hep! Mikä hitto teidän sukunimi sit on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niedermühlbichler! Melkein kun Lemmen viemän tohtori Niederbühl, mut vähän vielä lisää :D !

      Poista
  5. Hep ! Ihanaa että olet jo kohta täällä, ja pääsee tapaamaan sun miehet ! T. Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika hurjaa et enää kolme viikkoa ♥ :) !

      Poista
  6. Tulkaa pian. Snif. t. mum. (toi oli ihanniinkuin entinen sähkösanoma)<3

    VastaaPoista
  7. Tuleeko sulle kirjeet perille vanhalla sukunimellä, tai edes jollain tuon kaltaisella? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo varma onko se muuttunut automaattisesti täällä postitietoihin, täytyy tarkastaa. Mut eihän kukaan mulle kuitenkaan ikinä mitään lähetä, niin laittaa vaan suoraan Lucaksen nimen jos Suomesta jotain pistää ;)

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut hääparille ja kaikkea hyvää tulevaisuudelle!

    Uteliaana kysyn pari asiaa joihin ei tietty tartte vasta jos tuntuu liian utelevalta.

    Otitko itsellesi samalla Itävallan kansalaisuuden vai säilytätkö omasi? Mitä luulet, jos haluat jostain syystä myöhemmin hakea lapsellesi Suomen kansalaisuutta tai passia että onnistuuko se? Ajattelin vain kun ei sitä elämässä ikinä tiedä minne päin maailmaa se elämä heittää...

    Hieno Dirndl sulla ja kaunis morsian muutenkin!

    Onnitteluterveisin,
    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja tietysti saa kysyä :) ! Mulla säilyy Suomen kansalaisuus, kuuden vuoden naimisissaolon jälkeen voin hakea Itävallan kansalaisuutta jos tahdon. En tiedä vielä tahdonko, toivon jotenkin että siinä vaiheessa kaksoiskansalaisuus jo onnistuisi (vielä ei onnistu), koska Suomen kansalaisuus on kuitenkin aika arvokas eikä mikään helppo hankkia.

      Samaa toivon myös Lucaksen kansalaisuuden kanssa! En ole ottanut selvää kuinka hankalaa se olisi vaihtaa jos äiti on suomalainen, täytyy varmaan siinä vaiheessa alkaa selvittämään JOS se elämä heittääkin. ;) Tai jos mennään/Lucas menee viettämään Suomeen pidemmäksi aikaa, mutta en osaa kuvitella että sinne enää ainakaan kokonaan muuttaisin. Eihän sitä tietenkään tosiaan koskaan tiedä, mutta ainakin tällä hetkellä tämä on paras ratkaisu :) !

      Poista