maanantai 29. huhtikuuta 2013

Uusia juttuja!

Meillä ei asu enää pelkästään vauhtimato vaan myös pieni papupata! Lucas on äännellyt tähän asti lähinnä mölisemällä, kiljumalla sekä ääööäää-vokaaliäänteillä. Muutama päivä sitten se kuitenkin keksi miten kivoja myös pehmeät konsonantit on ja nyt täällä kuunnellaankin aamusta iltaan sen höpötystä. Bäbäbäbäbä. Papapapa. Mamamama. Typerä todellisuudentajunsa menettänyt supermutsi sanois että minun lapseni osaa sanoa isi ja äiti - papa, mama. Mutta koska oon realisti enkä olemattomia kuvitteleva dorka, sanon että lapseni osaa jokellella ja voi kuinka hauskalta se kuulostaakaan!

Lisäksi se samainen lapsonen alkaa uhkaavasti näyttää siltä että se tahtois kovasti nousta jo lattiatasosta vähän ylemmäs. Se on jo jonkinaikaa noussut yhden käden varassa jonnekin (esimerkiksi olkkarin pöydän alatasolle), mutta pitänyt yleensä toisen käden lattiassa. Nyt se kuitenkin nostaa itsensä kahdella kädellä ylös, ottaa tukea joko siitä olkkarin tasosta tai sitten meidän puu/pahvilaatikosta (joka on muuten mun siskon vanha äitiyspakkaus :D) ja kurottelee toisella kädellään tavaroita.


Entäs miten sujui se pinnasänkyyn siirtyminen? Mahtavasti! Ei mitään ongelmaa, Lucas koki sen heti omakseen. No ehkä norsu auttoi asia ja se että tein siitä vähän pesämäisemmän, se sänkyhän on aika pitkä koska siitä saa irroitettua pinnat jolloin se on sopiva pidemmäksikin aikaa. Nyt on mamilla turvallinen olo, koska Lucashan ei herätessään ala huutamaan, vaan pyörii ympäriinsä, repii sängyn reunoja ja koittaa kiivetä ylöspäin, paukuttelee jaloillaan ja aloittaa juttelemaan vasta vähän myöhemmin. Siks en aina kuulekaan heti kun se herää, joten pelkäsin ennen että milloin se kiipeää siitä pikkusängystä reunan yli vaikka ei se edes osannut silloin vielä nostella itseään samanlailla, mutta aattelin et se keksii sen kuitenkin just sillon siellä ollessaan.


Imetys on nyt loppu! Imetin eilen aamuyöllä vielä vikan kerran, mutta viime yönä annoin maidon pullosta! Ja tottakai Lucas päätti herätä KAHDELTA. Se on ennen herännyt aina kerran syömään, 4-6 aikaan, mutta se ilmeisesti kuuli illalla mun suunnitelmista ja keksi että kello kaksi on nyt hyvä aika. Sillä oli kyllä nälkä, koska se söi hetkessä koko pullollisen. Kuudelta se heräs sitten lopullisesti ja vetäs kaks desiä. Tosi kiva jos se nyt sitten päätti aloittaa jonkin sortin öisen kasvukauden kun en voi enää vaan napata sitä sängystä ja imettää, vaan pitää mennä lämmittämään noita korvikkeita.

Vähensin sitä imetystä tosiaan pikkuhiljaa ja lopussa mentiin jonkinaikaa niin, että imetin ainoastaan kerran päivässä, just sillon aamuyöstä. Nyt sekin on kuitenkin historiaa! Se mun lopetus on siksikin kestänyt niin kauan (tärkeenä syynä kuitenkin se, että Lucas ehtii tottumaan), koska ei olla löydetty mistään isommastakaan marketista samanlaisia tetrakorvikepurkkeja kuin Suomessa, ja oon ajatellut etten jaksa aamuyöstä silmät ristissä alkaa keittelemään vesiä ja taas jäähdyttämään ja blaa. Me sitten otettiin Hipp:n nettisivuilta muun tilauksen yhteydessä niitä ja 8 x 4,5dl maksoi 16 euroa! Käyttääkö kukaan Suomessa tollasta veteen sekoitettavaa korvikejauhetta mikä täällä on normaali vai onko kaikilla vaan noita valmistetroja?


Tässä kuvassa juuri aamu-uniltaan herännyt vähän vielä jumissa oleva kaksihampainen terroristi ei ole enää ollenkaan jumissa, vaan paukuttaa tällähetkellä mun kenkiä lattiaan ja syö niitä joten taidan mennä pelastamaan kenkäparat! Adioooos ja aurinkoista viikkoa kaikille! :*

2 kommenttia:

  1. Kai oot muistanu opettaa Lucasille sitä ENO-sanaa? Senhän se jo oppi tuossa muutama viikko sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tottakai. Ihan unohtuikin mainita tekstissä että osaahan Lucas yhden sanan. Enononono, se mätsäis kyllä noihin sen muihin tavuihin :D !

      Poista