keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Suomi vs. Itävalta

Suomi on äärettömän hieno maa ja oon ylpeä synnyinmaastani sekä suomalaisuudestani. Suomi maana ei sitten kuitenkaan valitettavasti sopinut mulle. Tosin ensimmäisen kerran Itävaltaan lähdettyänihän vakuuttelin kaikille että menen sitten seuraavana syksynä opiskelemaan, mutta se ideahan kuoli about ensimmäisen viikon aikana. Tirolin upeat vuoret, lokakuun lämpimä sää, ihanat ihmiset sekä hauska duuni vei mun sydämen ja kun mun kesän korvilla piti palata kylmään Suomeen tuli monta itkua itkettyä, oli ikävä kotiin. Vaikka en ollutkaan kuin reilu puoli vuotta poissa, Suomi ei enää tuntunut kodilta. Tätä en tosin ihmettele, en ikävöinyt sieltä muutakun kaikkia mun ihania sukulaisia ja ystäviä, kavereita ja tuttavia. Only hate the road when you're missing home.

Oon tottunut siihen ikävään, totuin jo ensimmäisenä talvena. Päivät on kuitenkin olleet aina niin täynnä kaikkea ettei siinä ikävässä ole edes ehtinyt rypeä, se onkin enemmän semmoinen krooninen ikävä joka vahvistuu mitä lähemmäs tullaan sitä päivää, jolloin näkee jotain ikävöimiään ihmisiä. Sen sijaan Suomessa ollessani en tietenkään ikävöi niitä läheisiäni sieltä, mutta sen sijaan koko Itävaltaa. Vuoria, kieltä, ihmisiä, kauneutta, tuntemattomien hymyileviä kasvoja, aurinkoa, kotia. Itävallalla on mulle itselleni selkeästi enemmän plussia, koska sen ainoaksi miinukseksi lasken sen kroonisen ikävän ja että se on vähän turhan sivussa Suomesta eikä kukaan sieltä lähde meille vain poikkeamaan.

Suomessa tämmöinen auringonlasku ei ole lainkaan harvinainen (tää on äiskän parvekkeelta), jos sen sijaan Itävallassa tahtoo moisen nähdä joutuu kiipeämään vähintään 1500 metriin.

Ikävöin Suomesta toki muutakin, mutta en todellakaan niin paljoa ettäkö itkettäisi. Salmiakin, dippijauheiden, MeNaisten, dubbaamattomien ohjelmien ja muun höpönlöpön lisäksi (ne onneksi tulee postinkin avulla, mutta niitä ilmankin pärjää vallan hyvin) kaipaan kovasti myös jotain vähän suurempaakin - vettä, siis järviä ja meriä. Kasvoin Järvi-Suomessa pienessä kaupungissa jossa oli about tuhat ja yksi järveä, oma ranta oli mm. molemmilla mummoillani, äidilläni siitä asti kun olin 14, kaverini porukoilla ja tietysti kaikilla tutuilla joilla oli mökki jossakin. Kaupungin poikki virtasi joki (virtaa toki edelleen) ja kesäisin kävimme Kotkan saaristossa Suomenlahdella purjehtimassa kummieni kanssa ja kahtena kesänä vietin viikon Haapasaaressa. Matkoilla, etenkin Sri Lankassa, meri oli ihan ykkösjuttu.

Itävallan pinta-alasta 1,3% on vettä. Suomella lukema on jopa 10,2%, vaikka Itävallan pinta-ala on alle neljänneksen Suomen kokonaispinta-alasta, joten voitte mielessänne pohtia kuinka vähän täällä on järviä (vuoret syövät pinta-alasta myös melko suuren osan). Mä olen tosin onnekas, koska ihan muutaman sadan metrin päässä meiltä on paikallinen "maauimala", joten voin käydä kesällä uimassa vaikka joka ilta. Niin tein aina Suomessakin, illalla töistä tullessani juoksin samantien (tai välillä saatoin tulla ehkä terassibissen kautta..) äiskällä järveen ja polskin siellä aikani. Meri on kuitenkin musta ehkä vielä kiinnostavampi, sitä kun vain jatkuu ja jatkuu silmänkantamattomiin, se on jotenkin niin ihanan pelottavakin. Mutta jos pitäis valita vuoret vai vesi, niin vuoret vie kyllä voiton.

Siskorakkaan kanssa kotikaupungin yhden "vuoren" takana olevalla järvellä, se oli ainut paikka missä kesällä 2010 oli viileempää vettä, muualla melkein kiehui. Siukulla on masussa Luna-neiti. :)

Se, miksi Stefanin kanssa mietittiin kuitenkin jopa vakavissammekin Suomeen muuttoa, oli mm. koulutusjärjestelmä. Sehän nyt on vain yksinkertaisesti maailman parhaita ja usein jopa paras, ei sille mitään mahda. Itävallan koulutusjärjestelmä ei sen sijaan ole viimeisimmässä vertailussa yltänyt edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Lisäksi Suomi valtionakin vetää useissa vertailuissa pisteet kotiin, kun vertailukohteina ovat koulutuksen lisäksi esimerkiksi terveyspalvelut, talouden vireys, poliittiset olot sekä elämänlaatu. Mutta koska se elämänlaatu on musta kuitenkin ihmiselle se kaikkein tärkein, pysytään me kuitenkin täällä, täällä missä sydän tuntee olevansa kotona ja aamuisin tekee mieli nousta eikä vain laittaa verhoja takaisin kiinni kun taas tulee kolmatta kuukautta putkeen vettä taivaalta.

Jos Lucas tahtoo kouluttautua pitkälle, hän voi sen tietysti myös Itävallassa tehdä, ei täällä nyt oikeasti niin huono taso ole enkä ole ollenkaan huolissani (paitsi ehkä kielten opetuksesta, joten veikkaan että niitä meidän pitää sitten päntätä kotona aikalailla). Mulle kielet on olleet aina tärkeitä (vaikka en niitä jaksanutkaan enää lukiossa kovin ahkerasti lukea, esimerkiks ranskan lopetin yhden kurssin jälkeen, harmittaa), sekin on yksi syy miksi tahdoin pysyä Itävallassa. Kaikista maailman ihmisistä kovin harva osaa suomea (jännä), saksaa sen sijaan puhuu pelkästään äidinkielenään noin 100 miljoonaa ihmistä. Siihen lisäksi vielä kaikki me, jotka osaavat sitä. Englanti on musta silti edelleen se tärkein kieli mutta sen jälkeen tulee kyllä heti saksa, vaikka aionkin opettaa Lucakselle tietysti myös suomen. Voihan se mennä vaikka Suomessa korkeakouluun (tai olla menemättä kouluun ollenkaan ja valita toisen asteen koulutuksen jälkeen heti työnteon, oma päätöksensä).

 Kuvituksena on nyt pelkästään näitä järvikuvia kun sitä vettä ikävöin ihmisten jälkeen eniten, tämäkin on äiskän parvekkeelta.

Mutta tän tekstin tarkotuksena oli lähinnä osoittaa että en todellakaan vähättele Suomea enkä pidä sitä huonona maana, vaan kuten sanoin alussa: se ei vain ollut se mulle sopiva. Elämä on ehkä vähän liian lyhyt siihen että jumittaisit paikassa, jossa sut onnelliseks tekee ainoastaan ihmiset siellä (vaikka kuinka huipputyyppi jokainen onkin ♥) mutta muuten olisit kokoajan valmis hyppäämään lentokoneeseen ja matkustamaan ihansamaminnekunhanpois. Pahoittelen jos tekstin laatu on kummallinen, me herättiin Lucaksen kanssa tänään jo kuuden jälkeen ja oon viihdyttänyt sitäkin kokoajan. Äiti myös sanoi että en kirjota suomea enää samanlailla kuin ennen... vaikee uskoo! Mutta nyt mä alan siivoamaan kun Stefan hauskuuttaa Lucasta ja se kiljuu taas onnesta. :D Lucas siis, vaikka kyllä Stefankin aika onnelliselta näyttää. Pusipusi, jos en tarpeeksi usein sitä sano (taidan kyllä sanoa) niin vaikka en Suomea ikävöikään niin teitä finskejä kyllä ja kamalasti. :*

home is where your heart is
find where you belong, start to take control, show a little soul
then you feel who you are
home is where your heart is
find where you belong, start to take control, show a little soul
then you feel who you are
but I leave you with a kiss, there's so much more than this
when you know who you are

10 kommenttia:

  1. Ei oo totta, osu ja uppos, sä oot meedio ! Ikävöin sua tänään töissä ! Mulla ei ole omaa työhuonetta, vaan kierrän huoneita sen mukaan ketä sijaistan. Tänään olin työhuoneessa, josta näkyi Jaatilanjärvi ja teidän talo ja sit tuli ikävä <3 t. A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että voit edes katsella mamin taloa, voit samalla muistella kaikkia kivuuksia sieltä! Jaksamisia duuniin, me misses u too <3 !

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen ja kiva postaus, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bitte gerne, piti vähän korjata luuloja ettäkö vihaisin Suomea enkä pitäis sitä minään. Ihana maa, meidän kemiat ei vain oikein mätsännyt, niinhän käy ihmistenkin kanssa ja niistä pysyttelee sitten mielellään vähän etäämmällä. :D

      Poista
  3. Hetkinen siis mistäs päin Suomea sä ootkaan?:D luinko huonosti vai sanoitko sen tekstis:D ite oon siis kotkalainen ja meillä on mökki kotkan saaristossa ja ollaa siel paljonkin liikuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tainnut sanoa, mä oon Keski-Suomesta, Jämsästä. Mun kummit ja serkut asuu Kotkassa ja vietin siellä pienempänä aina pari-kolme viikkoa kesäisin. Niillä on siis purjevene ja käytiin aina merellä, saarten nimistä en tosin muista kun Lehmäsaaren! :D Ihania paikkoja siellä kyllä, pakko joskus sitten viedä noi mun miehet sinne! :) Eli oon sulle hyvinkin kade! :D

      Poista
    2. Joo, lehmäsaaressa oon itekin ollut tositosi monet kerrat :) ite oon ehkä jo vähä kyllästyny noihi saaristoihi eikä ne enää nii upeilta näytä ku on lapsesta asti siellä suunnilla kesiä viettänyt ;D Mut joo kantsii kyl käydä!

      Poista
    3. Joo, mä oon huomannut että jonkun arvon tajuaa vasta kun sen menettää. En mäkään ekana vuonna niitä järviä niin kaivannut, mutta nyt muutaman vuoden jälkeen kyllä. :) Toisaalta sit kun finskit ihastelee vuoria niin yritän muistella sitä kuinka ne mullekin ensin oli tosi iso juttu, nykyään kun vähän meinaan pitää niitä yhtä tavallisena kuin ihan vaikka jotain pensasta. :D

      Poista
  4. Hyvä teksti Hertta! Jos olisin itse nuorempana valinnut jonkun Keski-Euroopan maan Australian sijasta, niin hyvinkin todennäköisesti olisin saattanut palata sinne ja jäädä. Australia oli mahtava, mutta vähän liian kallis ja kaukana. Teiltä sensijaan ei ole mahdoton matka Suomeen, eikä tietenkään päinvastoin. Lisäksi Skypet, Facebookit sun muut helpottaa asioita nykypäivänä.

    Ps. Asuisin itsekin miljoonaa kertaa mieluummin Itävallassa, kuin Pääkaupunkiseudulla! Onneksi päästiin sieltä sentään takaisin vesistöjen ja järvien äärelle ;) T: Isoveli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australia on joo vielä vähän enemmän sivussa. :D Meiltä pääsee kyllä aika nopiaan Keski-Suomeenkin, Stefan sanoi sillon että jos muutettais Suomeen, niin se haluais muuttaa Lappiin...... Sillon meitä ei olis tullut enää kukaan katsomaan! Äitikin sanoi että on Itävalta parempi kun Lappi vaikka kuinka Suomessa oliskin. :D

      Poista