perjantai 25. maaliskuuta 2016

Jopa on laiska, kepeämpi päivä

Kevät on hiipinyt meille salakavalasti ja aurinko on ehtinyt lämmittää jo suurimman osan niistä järkyttävistä lumimassoista mitä talvella kerääntyi. Viikko sitten käytiin ensimmäistä kertaa jopa purolla! Vesi oli aivan jäätävää, mutta pojat nauttivat suunnattomasti läiskyttelystä ja varsinkin hanskattomuudesta - paljon helpompi keräillä kiviä kuin paksut talvirukkaset käsissä!

En onneksi ottanut kameraa mukaan, sillä Florian oli puroilusta aivan sekaisin ja siitä piti pitää kokoajan kiinni ettei se juoksisi syvimpiin kohtiin uimaan. Viime kesänä se ei vielä tajunnut purojen hienoutta, joten ymmärrettävästi se oli nyt ihan superinnoissaan! Koska Suomessa ei ehkä ihan vielä olla samoissa vaiheissa vuodenaikojen kanssa, ajattelin että laitan teille jotain kivaa - kesäkuvia viime vuosilta. Tiedän että lukijoiden joukossa on muutama hillitön kesäfani, joten tämä toivottavasti vähän helpottaa odotusta - kyllä se sieltä taas pian tulee! Suurin osa kuvista on jo nähtyjä mutta Olavi-pappaa jälleen siteeratakseni: haetanneeko tuo mittään !






 
 
















Ja heii - pääsin pääsykokeiden ensimmäisestä osasta eteenpäin! Kutsu seuraavaan osioon tuli tällä viikolla ja kuukauden päästä on taas tosi kyseessä, täytyy varmaan metsästää taas joku tauti jostain niin ei jännitä yhtään, ilmeisen toimiva tyyli! Ei vaan, olin mä tosi paljon toki harjoitellut eikä mikään tehtävä näyttänyt kummalliselta mutta kun hakijoita oli lähes 300 niin jotenkin ei liikoja uskaltanut toivoa. Hyvää pääsiäistä kaikille, juttutoiveita saa edelleen kertoa! :)

8 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen ihania kuvia. Onneksi kohta on taas kesä! Elokuukin koittaa nopsaan. Sitten saan rutistaa pojat syliini ❤ Onnittelut hienosti menneestä pääsykoeosiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ajankulun nopeudella se on ihan kohta! Kiitti ♥ !

      Poista
  2. Ihanaa, kiitos näistä kuvista <3 ja voi ei, ihana toi missä Lucas makaa ton kissan kanssa maassa :D tädin rakkaille isot isot halit! Pitää. p.s. joko oot löytänyt meille halvat lennot;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli Garfield joka aina raapi mutta ei se Lugia haetannut :D ! Pusii ja joo jos 300e o halapa ni joo :D :* !

      Poista
  3. MINULTA MYÖS ONNITTELUHALAUKSET SINULLE JA KIITOKSET KUVISTA.OLETTE IHANIA

    VastaaPoista
  4. Siis pakko tulla vielä tännekin, että EIKÄ MITÄ MAISEMIA ;_______;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana :D Tänne vuan niitä livenä katselemaan :D !

      Poista