sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Myytinmurtajat perhelomalla

Olen usein kuullut kuinka pienten lasten kanssa lomailu ei todellakaan ole lomailua ja kuinka moisten kanssa on jopa helpompi olla kotona kuin reissussa. Nyt, kun meidän ihana lomamme on ohi voin vain todeta että en ihan totta osaa edes arvailla että missähän näitä tällaisia faktoja laukovat henkilöt ovat kakaroineen mahtaneet olla lomanvietossa?


Kuten todettua - ainakin meillä oli aivan ihastuttava viikko sisältäen ihan jokapäiväisen mielettömän lomafiiliksen vaikka seurueeseen kuuluikin kaksi alle 3-vuotiasta. Tottakai lasten kanssa lomailua ei voi mitenkään verrata lapsettomaan lomaan, mutta eihän moisia voi muutenkaan vertailla, ovathan ne niin erilaisia! Toisaalta ihan hyväkin että niin moni on niin kauhistuttavaa mieltä, kun ei odota mitään niin on kiva yllättyä iloisesti!


Tokihan fiilikseen vaikuttavat ihan ne itse tehtävät valinnat: tärkeimpinä ehkä kohde sekä majoitus. Jos nyt lähtisin näiden ihanien ipanoideni kanssa keskelle metsää johonkin kivikauden mökkiin sähköttä ja ilman juoksevaa vettä, en mäkään sitä ehkä ihan lomaks kuvailiks. Mutta kuten sanoin: oma valinta.


Yksi hurjasti vaikuttava asia on myös ajankohta - niin pitkään kuin lapset eivät ole kouluiässä ja lomalle on mahdollista lähteä silloin kuin aikuisille sopii kehoitan kaikkia lomailemaan sesongin ulkopuolella. Paitsi että se on halvempaa, ei ilma silloin yleensä ole vielä niin järkyttävän kuuma eikä ihmisiä ole niin älyttömästi. Tämä taas auttaa siihen että esimerkiksi jonot ovat jokapaikassa lyhyemmät - oli sitten kyse ravintolasta tai jostain aktiviteetista. Lasten kanssa odottaminen on aina jokseenkin rasittavaa ja jos sen tekee helteellä se on monin verroin rasittavampaa.


Meidän kohteemme oli siis tuossa Adrianmeren rannikon pohjoisosassa, Istrian niemimaalla sijaitseva pieni kylä nimeltä Vrsar (jossa emme tosin käyneet kuin kerran, sillä lähellä oli monta suurempaa kaupunkia). Majoituksemme valitsimme valtavalta leirintäalueelta, jossa oli asuntovaunupaikkojen lisäksi uusia hyvin varusteltuja, erittäin siistejä mobile home-mökkeröitä (sekä paljon kaikkea muuta kivaa josta lisää myöhemmin).


Jos valitsee neljälle hengelle majoitukseksi yhden hotellihuoneen - no, joillekin se sopii. Meidän elämänlaatua helpotti kuitenkin huomattavasti se, että meillä oli tällainen oma kahden erillisen makuuhuoneen bungalow. Neliöitähän ei ollut kuin 32 joten huoneet olivat toki pieniä, mutta koska terassi oli lähes samankokoinen riitti tila vallan mainiosti! Varsinkin kun terassilla oli oma, iso whirlpool johon mahduimme kaikki yhtäaikaa - vaikkakin enimmäkseen Lucas kuitenkin polski siinä yksin, se kun olis halunnut viettää kaiken "kotona" olo-ajan siellä!


Elämänlaatumme oli siis todellakin kohdillaan, sillä molemmat lapset saivat nukkua rauhassa päiväunensa kuten kotonakin. Ja kuten kaikki tietävät, hyvin nukkuneet lapset ovat edellytys sille että koko perheellä on kivaa. Iltaisin oli myös mukavaa ettei tarvinut mennä heti samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan, jos käytössä olisi ollut vain yksi huone ja me oltais jatkettu vielä iltaa niin ainakaan hernerinsessa-Florian ei olisi silloin nukkumaan pystynyt.


Toinen positiivinen asia oli se että leirintäalue oli tosiaan niin suuri ja hyvin varusteltu, ettei meidän parina päivänä tarvinut poistua koko alueelta ollenkaan. Sieltä löytyi monta ravintolaa, kauppa, paljon erilaisia rantoja, leipomo, myyntikojuja ja ehkä tärkeimpänä: lukematon määrä leikkipaikkoja! Pienten, nopeasti väsyvien lasten kanssa lomaillessa on ihanaa että äkkikiukkuväsyn yllättäessä ei "kotiin" tarvitse tallustella kuin muutaman minuutin matka.



Tästä syystä itse Kroatiaan tutustuminen maana jäi vähän taka-alalle. En kyllä odottanutkaan tältä reissulta minkäänlaisia kulttuurielämyksiä (seuraavaan kymmeneen vuoteen tuskin pääsen muutakuin Suomi- sekä tällaisia lomailulomia tekemään, kulttuureihin tutustutaan sitten joskus kun lapsiakin kiinnostaa), varsinkin kun olimme tosiaan tollaisessa turistirysässä. Emme käyneet illallakaan kuin kerran ulkona syömässä, jolloin googlasimme ravintolan jossa ei ollut ruokalistaa kuin nimeksi vaan tarjolla oli sitä kalaa mitä kalastaja sattui mereltä mukanaan tuomaan! Eli hyvin tuoretta todellista luomufisua!


Yhdessä viereisistä isommista kaupungeista nimeltä Poreč kävimme useamminkin, joko vain ostoksilla tai sitten kiertelemässä kävelykatuja ja satama-aluetta. Siellä, aivan tavallisessa marketissa, törmäsin suomalaisiin - lause "Foliota siellä on mutta muovista en oo varma" särähti kyllä niin korville kaikkien mahdollisten kielten seasta. Kroatialaisille muuten superpointsit siitä että jokainen asiakaspalvelija osasi erinomaisesti joko englantia tai saksaa, Italiassa meinasi taas hermo mennä kun siellä kukaan ei suostu ikinä puhumaan mitään muuta kuin sitä italiaa, pakko ehkä opiskella siitä edes alkeet.


Sanonko siis vielä kerran: meidän ihkaensimmäinen kunnon perhelomamme oli erittäin hyvin onnistunut. Suomessa on aina ihan parasta, mutta perhelomiksi niitä reissuja ei kyllä oikein voi kuvailla - toisinkuin tätä! Nautittiin toistemme seurasta täysin aikatauluitta ja stressittä, tosin vanhempien mielenterveyden onneksi saimme sentään itse siivota ja kokata, täysin ilman velvoitteita olis varmaan kyllä pää poksahtanut kaikesta siitä rentoutumisesta.



Eli kumoan tässä nyt sen pienten lasten kanssa ei voi lomailla-myytin, käsken hölläämään niitä nutturoita ja nauttimaan! Tottakai meidänkin täydellinen lomamme olis voinut olla täyskatastrofi (jo pelkän oksennuksen täyteisen menomatkan perusteella...) jos jokainen olis järjestänyt kohtauksen jokaisesta pieleen menevästä asiasta, esimerkiks järkyttävän huono kahvinkeitin rasitti mua jokaikinen päivä mutta hei, eihän se kahvikaan sen loman pointti ollut! Ihanaa lomakesää kaikille!

Ps. Jokohan meidän kortit ovat vihdoin tulleet perille, postimerkkien kanssa kävi vähän hassusti...

9 kommenttia:

  1. Oi ihanan kuuloista!! :) Lasten kanssa matkustaminen on ihanaa, kun vaan osaa asennoitua oikein! Oltiin kanssa tuossa keväällä lomailemassa ulkomailla ja oli kyllä ihana reissu pikkumiehen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ! Se oikein asennoituminen tuntuu vaan monilla olevan niin hankalaa kun ovat jo valmiiksi sitä mieltä että ei tästä mitään tule. :)

      Poista
  2. Postikortti on tullut perille jo muutama päivä sitten,kiitos.Oli taas mukava lukea juttusi lomalta,sinulla on selvästi oikea asenne elämään löytynyt eli otat elämän sellaisena kuin se on ja osaat nauttia siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, eli tuli ne sittenkin, osasta meinaan unohdin sellaiset toiset postimerkit. :D Täytyyhän tästä nauttia, onhan tämä elämä kuitenkin pelkkään murehtimiseen vähän turhan lyhyt! :)

      Poista
  3. Mä voisin kertoa tähän pari kivaa faktaa suomen kesästä ja karavaanailusta kolmen tappelevan lapsen kanssa.. ai että :) mutta jätän nyt kuitenkin kertomatta :D on meillä ihan kivojakin lomia ollu, esim. Itävallassa koko perheen voimin ♡ tuli kortti meillekin, kiitos siitä! Tädin palleroille suukot ♡ ikävä on kyllä ihan mieletön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nomut Lumperoa luukuunottamatta teidän kakarat on jo niin paljon isompia, noissa kommenteissa on yleensä ollut kyse sellaisista alle 5-vuotiaista jotka vaatii vähän enempi kun esim. V ja L jotka mun käsityksen mukaan osaa jo itse esim. kävellä eikä silmän välttäessä esim. konttaa syömään roskia ;) Teidän pitää tulla pian taas tänne siis kivalle lomalle ♥ Ja pari kuukautta enää niin vihdoin nähdään aahh pusuja kaikille ♥ ♥ ♥

      Poista
    2. Saattaa ne sitäkin tehdä :D syödä siis roskia :D enkä menis vannomaan tosta kävelystäkään aina ;) nomut miten mä muka voin vielä odottaa pari kuukautta, siihen on ikuisuus! !! Ja ihan tiedoks vaan että haluan jutella ihan tosi pian Lucaksen kanssa, koska se ei varmaan enää edes muista mua ; (

      Poista
    3. Luin tän kyllä jo vihreelllä sohvalla mutta en jaksanut alkaa näpytellä vastausta. Kiitos Hertta ihanasta lomasta ❤ Lämmintä riitti jopa mulle riittävästi. Katsellin just kuvia reissusta. Taisit jo itse poistellla pahimmat poseeraukset �� Ja tädille tiedoksi. Lucas muistaa. Tunnistaa jopa enonsa �� serkuista puhumattakaan. Kiitos skypen ja sosiaalisen median. Ei valokuvatkaan huonoja ole. Hyvää yötä ��

      Poista
    4. Oho, nyt sulla on tunnukset :D En mä poistellut mitään vaikka mieli teki ! Tottakai tunnistaa :)

      Poista