sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Wonderland


Keskiviikkona tapahtui jotain odottamatonta - alkoi sataa lunta! Stefan oli ajelemassa lasten kanssa anopilta (kun minä kotona ahkerana luin seuraavan päivän tenttiin ja katsoin vain puolella silmällä mäkihyppyä) kun taivas aukesi. Siinä missä Axel-myrsky pilasi Innsbruckin mäkiviikon kisan, toi se samalla koko kaupunkiin uskomattoman valkoisen talven ihmemaan!



Tänään on sunnuntai ja lunta on satanut nyt neljä päivää pienin tauoin. Joten sitä todellakin on ja sääennusteen lämpötiloista päätellen se pysyy ainakin koko ensi viikon! Juuri alkuviikosta kysyin mun täällä asuvilta kavereilta viime vuosien lumitilanteista ja ne sanoivat että viime talvena maa oli valkoisena oli noin viikon verran. En jaksa uskoa että tämä lumimäärä ihan hetkessä sulaa joten jospa saataisi nauttia tästä ihanuudesta edes vähän pidempään!



Lumen lisäksi täällä (kuten ilmeisesti koko Euroopassa) on eletty myös melkoista kylmyyttä - eilen aamulla mittari näytti jopa 16 pakkasastetta! Yleensä ollaan viikonloppuaamuisin menty lasten kanssa vuorille mutta siellä näytti olevan -24°C joten suunnattiinkin uimahallin lämpöön... Onneks on kunnon vaatteet niin ei ole mitään ongelmaa ulkoilla näillä meille suurilla pakkasilla (eli noin -10°C), tokihan aika vähän muita lapsia ulkona näkyy!



Me ollaan tosiaan joka päivä vietetty aikaa ulkona lumesta nauttien - lasten riemu on jotain aivan uskomatonta ja taidan olla itse vähintään yhtä innoissani, mä kun tosiaan ihan ajattelin että tokkopa me kaupunkiin saadaan lunta ollenkaan. Kuvat onkin aikajärjestyksessä torstaista tähän päivään, tuo torstainenkin tuntui jo ihan hullulta ja kierittiin maassa kuin mitkäkin hihhulit! Saati sitten tänään!



Alpenzoon juna-aseman vieressä oleva Judenbühelin leikkikenttä on yksi mun suosikeista, siellä on hirviästi tilaa juosta ja temmeltää. Kesällä siellä saattoi törmätä jopa ihmisiin, olettaen että aurinko paistoi... nyt on hiljaista! Ihan viimeisin kuva alhaalla on meidän takana olevalta Innpromenadelta, meidäthän erottaa ydinkeskustasta ainoastaan Inn-joki joten on tämä lumen määrä näin kaupungiksi huisi! Katsotaan miltä näyttää viikon päästä, siihen asti me nautitaan, ihanaa talven jatkoa Suomeenkin ♥ !



7 kommenttia:

  1. No jopas sitä onkin ❄ Voin vaan kuvitella lasten riemun määrää 😊 Olishan se kiva jos sitä olis vielä kuun lopussakin. Luin tässä yhtenä iltana koko blogin läpi,ikävissäni. Pian nähdään. Pojille 💋

    VastaaPoista
  2. En kestä miten ihanan näköstä siellä on <3 enkä myöskään kestä kun on niin suuren suuri ikävä tätin rakkaita pieniä mussukoita <3 ja tietty sua ! Hali pusut kaikille teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusipuu fbsoitellaan tai hoida skypes kuntoon :*

      Poista
    2. En osaa hoitaa sitä kuntoon :(

      Poista
  3. Luin blogiasi nyt vasta ekaa kertaa ja tihrustin vain tän postauksen kuvia, että mistä nää on.. Lapista? EEEiii mikä paikka tää on :D Mutta selvishän se, kun pidemmin luki! Kivan oloinen blogi siula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha melkein kuin Lappi joo, onneks vaan ei niin pimiää talvella ja valoisaa kesällä :D ! Lähinnä Suomisukulaisille on nyt tullut kirjoiteltua ja kuvia laiteltua, aktiivisuus aika nollassa :)

      Poista