torstai 22. syyskuuta 2016

Antaa sataa

Tänä vuonna se iski ihan yhtäkkiä ja arvaamatta. Nimittäin syksy! Vielä viime viikolla (kuten viikkokaudet sitä ennen) lämpötila oli kolmessakymmenessä ja tuntui siltä ettei kesä lopu ikinä, lämpöisiä iltoja riittäisi vielä lukemattomia. Ja sitten bäämm! Pudotus 15 asteeseen oli melko karu, sandaalien vaihto tennareihin kamalaa ja pitkien vaatteiden etsiminen vielä kamalampaa.


Rakastan talvea ja syksykin on jees, mutta yleensä se saapuu vähän hitaammalla tempolla, siten että siihen ja sen tuomaan kylmyyteen ehtii pikkuhiljaa tottua. Viime viikolla illat meni leikkipuistoissa kesäkuteissa chillaten, tällä viikolla ei ulos ole päivälläkään ollut asiaa ilman takkia! Paitsi nyt on vihdoin saatu nauttia jo auringostakin, mutta kesän lämpö on kyllä jo mennyttä.


Lasten kanssa sitä on oppinut arvostamaan kesää ja sen tuomaa helppoutta - ulos lähtiessä ei tarvitse vetää kuin aurinkorasvat iholle, kengät jalkaan ja hattu päähän. Välikaudet ovat superärsyttäviä, varsinkin nämä alut kun aamulla on kylmä mutta lämpötila voi piankin kohota niin että aamulla päälle vedetyt vaatteet ovat liikaa.


Tämä kesä oli ainutlaatuinen, olimmehan kaikki ensimmäistä ja luultavasti viimeistä kertaa lomalla ja duunattiin muutto ja sen mukanaan tuomat kaikki uudet kuviot. Varsinkin heinä-elokuu oli aivan ihanaa aikaa kun muutto oli lopullisesti ohi, ajokorttitouhut suoritettu ja aikaa kokea uutta kaupunkia ja nauttia perheestä loputtomasti. Tapasimme ihkauusia ja uusvanhoja ystäviä, uimme, pyörähdimme Suomessa, kävimme grillijuhlissa, saimme Suomimummon viikoksi kylään ja rakastuimme Innsbruckiin joka päivä enemmän.


Päällimmäisenä tästä kesästä ja kaikesta hulabaloosta jää kuitenkin ehkä mieleen ne perheen kanssa leikkipuistoissa vietetyt lämpimät illat. Ihanat arkiset hetket, vaikka tavallista arkea tämä kesä ei ollut nähnytkään. Näillä muistoilla on hyvä jatkaa syksyyn ja aloittaa täysin uusi arki - nimittäin koulu! Ensi viikon lopulla on tutorpäivä ja seuraavana maanantaina se sitten alkaa. Tänään sain vihdoin vahvistuksen että sain paikan juuri niiltä kursseilta ja luennoilta joille halusinkin, jeii!


Ennenkuin sanon lopullisesti hyvästit tälle kesälle, oli pakko vielä vähän katsella kuvia meitä tässä loppukesästä hellineistä (no ja hiostaneista...) lämmöistä, paljaista ihoista, sukattomista jaloista ja pilvettömistä taivaista! Kaikki mahtavat ukkosmyrskytkin taitaa olla jo ohi, byhyy! Seuraavaksi lienee Lucaksen päiväkotikuulumisten aika, siihen asti heippa ja kertokaahan mitä teillekin kuuluu :) !

2 kommenttia:

  1. Meillä on ollut hieno lämmin syksy. Eilen keräsin vielä mansikoita ja viimeiset kesäkurpitsat. Papusato on vielä puskassa. Nyt sataa kylmää tihkua ja lämmintä on 4 astetta 😒 Nurmikko pitäis vielä leikata. Myrskyn repimistä hopeapajuista tuli kaksi kiintokuutiota tiukkaa polttopuuta. Eilen sain viimeiset halottua 😲 Hirmuinen ikävä teidän pikku perhettä ❤ Nyt unta kuulaan ja huomenna matkarahoja tienaamaan 😫

    VastaaPoista