tiistai 2. syyskuuta 2014

Vuosipäivä

Tiedättekö te mitä teitte viisi vuotta sitten tällä kyseisellä hetkellä? Mä tiedän enkä usko että tulen koskaan unohtamaan sitä päivää, sitä mieletöntä fiilistä, sitä onnentunnetta. Vaikka tiedot tulevaisuudesta olivat erittäin puutteelliset, en silti osannut ajatella mitään muuta kuin sitä, että pian saan vihdoin heittää hyvästit Suomelle. Toteuttaa sen vuosikausien unelman - varata pelkän menolipun ja lähteä, yksin.

Tasan viisi vuotta sitten avasin sähköpostini ja siellä odotti viesti ihkaensimmäiseltä Itävallan työnantajaltani. "Teidät on valittu" - mitä sulokirjaimia silmilleni. Olin ollut hieman epäileväinen, koska edellisviikolla olin viettänyt unettoman viikonlopun kipeän viisaudenhampaan sekä tulehtuneen ikenen takia ja kun maanantaina hammaslääkäristä palatessani olin vetänyt vahvahkot tropit naamaani ja nukahtanut, soitti haastattelija juuri silloin. Viisi minuuttia puhelun jälkeen mulla ei ollut enää aavistustakaan mitä me oltiin puhuttu, mutta onneks lääketokkurasaksa vakuutti!

I didn't mean to fall in love
Last thing I was thinking of
Was you and me but we collide it

Ei ollut tarkoitus olla poissa kuin puoli vuotta. Ei ollut tarkoitus rakastua vuoriin, kulttuuriin tai ihmisiin niin palavasti. Ei ollut tarkoitus huomata kuinka hurjan kivaa onkaan olla niin onnellinen, että edes 17 tunnin työpäivän jälkeen ei osaa muuta kuin hymyillä. Miettiä kuuden tunnin päästä alkavaa uutta työpäivää ja hymyillä.

Mulla oli paljon muita (niitä yhteiskunnan järkevinä pitämiä) suunnitelmia, mutta onneksi kuuntelin sydäntäni. On tutkitusti todistettua, että kuolemaa lähestyvät vanhukset eivät kadu asioita joita he joskus ovat tehneet, vaan juuri niitä tekemättä jääneitä.

Viisi vuotta on mennyt nopeasti mutta silti siitä ilontanssista Sepänkujalla tuntuu olevan ikuisuus. Viisi mahtavaa vuotta, toivottavasti vielä vähintään kymmenkertainen määrä yhtä upeita edessä.

Olen onnellinen, mitä sä luulit

Älkää miettikö liian pitkään unelmienne toteuttamista. Älkääkä varsinkaan vain jääkö odottelemaan josko ne toteutuisivat, kyllä niiden eteen pitää yleensä jotain tehdäkin. Voi olla kurja jossain vaiheessa huomata eläneensä elämää, jonka on toivonut kokoajan olevan erilaista. "Koskaan ei ole liian myöhäistä" - kyllä joskus sekin hetki koittaa.

Life is what happens to you while you're busy making other plans.

12 kommenttia:

  1. Ihana postaus tärkeästä aiheesta. Kunnioitan itse juurikin niitä ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä sitä, mitä haluavat ja mitä rakastavat, yhteiskunnan odotuksista ja ympäristön paineista huolimatta. Jokainen pääsääntöisesti vastaa omasta onnellisuudestaan itse. Täällä ruudun tällä puolella olevien onneksi jaat hyvää oloasi ja mieltä myös meille ja postauksistasi tuleekin aina hyvälle tuulelle. Mutta erityisesti tästä. Kiitos siitä ja ihania tuleviakin hetkiä sinne kauniiseen alppimaahan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin vastaa, vaikka tietysti ne ympärille haalitut ihmisetkin ovat suuri vaikuttava tekijä siihen onneen! Ihana kommentti, olipas kiva kuulla että jaan hyvääkin mieltä, valituksista huolimatta. ;)

      Miten teidän loma täällä kauniissa alppimaassa meni? Entäs se taksi, oliko hyvä vai huono suositus? :D

      Poista
    2. Loma meni hyvin, ikävä jäi jälleen kerran. Jospa vielä joskus tulee se hetki, kun päästäisiin sinne pitemmäksikin aikaa, viimeistään eläkepäivillä sitten.. ;)

      Taksi oli huippu! Nopeaa, helppoa, eikä niin kovin kallistakaan. Tullaan ehdottomasti käyttämään palvelua jatkossakin. Yllättäen kuljettajat puhuivat myös ihan sujuvaa englantia, mikä teki matkasta entistä mukavemman. Ainahan on kiva kuulla juttuja juuri siitä paikallisesta elämästä siellä. :)

      Poista
    3. Hauskaa, me taas kun ollaan mietitty eläkepäiviä jossain ihan muualla :D ! Ja ihana kuulla että olitte tyytyväisiä, olis kurja kuulla jos mun suosituksesta olisitte saaneet huonoja kokemuksia! :)

      Poista
  2. Hei, mäkin muutin Itävaltaan syyskuussa 2009! Tosin ei ollut tietoa töistä tai mistään. Rakkaus se veti mukanaan. :) Päivääkään en katunut, vaikka välillä huomaan miettiväni, että hei toi oli mun kanssa lukiossa ja se on opiskellut jo vuosia ja nyt sillä on hyväpalkkanen ammatti ja mä sain mun ekan "oikean" ammatin vastikään joltain työkkärin kurssilta. Mutta mä vietin neljä ihanaa vuotta ihanassa maassa ihanien ihmisten kanssa ja nyt opiskelen alaa, josta pidän ei vaan jota rakastan(!), vaikka se ei olekaan mikään akateeminen ura, josta nuorempana haaveilin. Mutta tärkeintä on, että mä olen oikeasti onnellinen. Vaikka mulla ei ole rahaa tai kunnolla töitä mutta mulla on mun elämäni rakkaus tässä ja nyt, olen kotona mulle rakkaiden ihmisten luona ja elämä on vaan yhtä seikkailua! Kyllä kannattaa tehdä niin kuin sydän sanoo, Teidänkin tarina on niin ihana. <3 Elämän parhaat päätökset on usein niitä vähän hulluja. Eikö olekin ihanaa antaa elämän vain viedä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu, just tota mieltä mäkin olen. Olishan se kiva että olis hyvä ammatti jolla maksaa itselleen upea talo, mutta kun en tiedä olisinko silloin yhtä onnellinen kuin nyt niin enpä menis kyllä todellakaan vaihtamaan jos mahdollisuus tulis. :) Eikä näitä kaikkia upeita vuosien varrella koettuja juttuja (saati ihmisiä ♥) voi mitenkään mitata rahassa tai kouluissa, muista säkin se! Toivon että mun pojatkin osaisivat sitten heittäytyä ja nimenomaan - antaa sen elämän viedä, onnellisuus kun ei aina automaattisesti tarkoita sitä hyvää tutkintoa ja monia nollia tilillä. :)

      Poista
  3. Saitko sä töitä Itävallasta puhelinhaastattelun perusteella?! :D Me ollaan mun miehen kanssa juuri viime päivinä pähkäilleet tuota asiaa, kuinka saada Itävallasta töitä vielä Suomessa asuessaan. Eihän sitä voi pakata perhettä ja muuttaa hotelliin ja sitten maahan saavuttuaan alkaa metsästää vuokra-asuntoa ja työpaikkaa :D Meillä on tässä mietinnässä juuri omakotitalon myyminen, muutettaisiin vuokralle (mun mahdollisen työn perässä). Ja onhan se vuokra-asunnosta helpompi muuttaa toiselle paikkakunnalle vaikka työn perässä tai sitten toiseen maahan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, enkä pelkästään yhtä kertaa. :D Tosin ekalla kerralla mun cv tais vakuuttaa enempi kuin se saksa joka oli ihan ilman lääketokkuraakin erittäin heikkoa! Riippuu varmasti duunipaikasta mut jos tietää että asuu lentomatkan päässä niin mun on hankala uskoa että kukaan käskis oikeaan haastatteluun, ehkä organisois jonkun skypehaastattelun korkeintaan!

      Voi miten huiseja suunnitelmia, susta tuli just mun idoli :D ! Minne päin Itävaltaa meinasitte? Asunnon löytäminen (ja saaminen) ei täällä onneksi ole mitään ihan mahdotonta, töistä en tiedä kun en tiedä millä alalla olette/kuinka jyrkästi suostutte työskentelemään pelkästään sillä. Esimerkiks Stefanin romanialaisen (vai Moldova... vai Bosnia... nyt tuli katkos, enivei :D) duunikaverin vaimo on yliopiston tohtori - mutta vain kotimaassaan, täällä se ei saisi koulutustaan vastaavaa työtä joten hän on pysynyt siellä lasten kanssa ja tämä mies ahertaa täällä. :( Mutta riippuuhan se varmaan siitä koulutuksestakin, kuka tietää, kai esim. automekaanikko oppii samat asiat jokapuolella maailmaa. :D

      Poista
  4. Me ollaan mun miehen kanssa aika tämmöi toiminnan ihmisiä, mikä jaksaa kauhistuttaa monia tuttuja ja meidän vanhempia erityisesti :D Mutta tosiaan, kun on siunaantunut nuo kaksi ihanaa pientä mussukkaa joutuu vähän tarkemmin miettimään, mitä tehdään ja minne liikutaan. Mä osaan saksaa (joo en todellakaan sano että hyvin), mutta varmasti pärjäisin. Vaikka eiköhän tuota englantia tule käytettyä alkuun enemmän, kun sitä tottunut enemmän käyttämään. Mun mies ei osaa saksaa perusjuttuja lukuunottamatta eikä tietenkään lapsetkaan. Sehän se se isoin "ongelma" onkin, kuinka nuo muut pärjäävät. Meidän Luka kylläkin koettaa toistaa saksankielisiä sanoja, mitä kuulee, kun katsotaan Lemmen viemää :D

    Mä olen hoitoalalla (lähihoitaja), joten tuskin ihan heti ainakaan hoito-alan töitä tekisin kielitaitoni huomioon ottaen :D Enkä tiedä, onko Itävallassa hoitoalalla lähihoitaja ammattinimikettä vai onko vain sairaanhoitajia ja millainen koulutus on jne... Mun mies on ollut myös hoitoalalla ja sit myös tehnyt "miesten töitä" eli rakennustyöt, nuohooja ym. :D Mä en jaksa uskoa, että toisaalta sillä työlläkään on niin isoa merkitystä, jos asuu ja saa olla siellä missä on oikeasti hyvä olla! Siivoustyötkin kelpaisivat ainakin alkuun, kunnes pääsee vauhtiin :) Tirolin alue on meidän sydäntä lähellä, Salzburger Land myöskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä välillä kauhistuttaa ;) ! Kielestä en ainakaan panikois, helposti se sieltä tulee, varsinkin lapsilla! Enkä kyllä oikeastaan muustakaan, varsinkin jos ootte tosiaan valmiita vähän joustamaan niistä töistäkin. :) Enpäs muuten mäkään tiedä onko täällä lähihoitajia, kaikki tuntuu olevan Krankenschwestereitä mutta varmaan on joku ihan "perushoitsunkin" koulutus, luulis ainakin? Ja raksaltahan todellakin löytyy varmasti aina töitä kun täällähän rakennetaan kokoajan joka paikassa. :D

      Poista
  5. Oikein! Mummon kokemuksella julistan minäkin,että aina,tai ainakin melkein aina,kannattaa hypätä vaikka tuntemattomaan,jos siltä tuntuu.Tähän ikään mennessä olen kyllä joskus hypännyt pahasti mahallenikin,mutta yhtään hyppyä en ole katunut.Elämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ! Mieluummin niitä mahaplätsejäkin kuin sitten harmittelua kun ei tullut edes kokeiltua. :)

      Poista