keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ensihyvästit


Nyt mä ansaitsen aplodeja! Vihdoin tein sen, mistä olen en tiedä kuinka monta kuukautta puhunut! Ei, en vieläkään pakannut sairaalakassia tai laittanut vauvalle pesää valmiiksi tai muuta höpönlöpöä jonka ehtii tietysti mainiosti tehdä supistustenkin lomassa, vaan ... LEIKKASIN LUCAKSEN HIUKSET! Tässähän ei ollut kyse esimerkiksi laiskuudesta tai äidiltäni perimästäni varsin kivasta "ehtiihän sen tehdä myöhemminkin"-ominaisuudesta, vaan en vain yksinkertaisesti ole raaskinut.


Koska hei, olihan ne kiharat ihanat - jopa mun "pojille kuuluu poikien tukka"-isini sanoi että ne on komeat (tosin se ei ehkä erottanut Skypen välityksellä kunnolla kuinka pitkät ne oikeasti olikaan...). Kun Lucas sunnuntai-iltana iltamysliä syödessään maitoisilla käsillään taas jälleen kerran haroi ärsyyntyneenä hiuksia pois silmiltään, päätin että nyt ne lähtee. Itkua pidätellen, Stefanilta olematonta tukea saaden pysyin päätöksessäni joka ensin tuntui huonolta, mutta pienen totuttelun jälkeen pää näyttikin älyttömän hyvältä! Meinaan tältä:


Suurimman kiitoksen ansaitsee Salla, joka kärsi samasta ongelmasta mutta lopulta kuitenkin raaski ja näytti että kyllä ne pojat säilyy ihan yhtä ihanina myös ilman sitä tukkataivasta! Onneks Lucaksen kiharat on tosiaan isiltä perityt joten ne ovat uusiutuva luonnonvara - kyseessä ei ole pelkät vauvakiharat, vaan niitä riittää kyllä koko loppuelämän. Muuten en varmaan oliskaan raaskinut niitä pois pätkiä!


Lucas on myös onnellinen uudesta päästään, koska enää ei ole kokoajan jotain ärsyttävästi silmillä, ruokalappua laittessa tukka ei jää inhottavasti nappien väliin ja mikä sen mielestä varmasti parasta - hiustenpesu ei kestä enää yhtä kauaa! Lucas rakastaa kylpemistä ja suihkuttelua, mutta se hiustenpesu on sen mielestä aivan kauheaa ja pitäis olla ohi sekunnissa! Muistaakseni suvun muillakin pienillä pojilla on ollut tätä ongelmaa ... ?


Me tykätään! Stefan tosin sanoi että lähti liian vähän, mun mielestä ensin liian paljon mutta sehän onkin vallan mainio, eikös! :)

20 kommenttia:

  1. Ihanat kikkarat kuitenkin jäi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, enhän mä raaskinut mitenkään ihan kaikkia pätkiä ♥________♥ !

      Poista
  2. Hyvältä näyttää yhä edelleen !!! Minäkin taisin ensin kirkaista,että eiiii!,kun näin sen kiharapaljouden pöydällä,mutta onneksi niitä vieläkin ON!!! Ja kuten sanoit,suvun miehillä monella on ikuiset kiharat,paitsi Stefanilla,myös isoisoisllään Anssilla,Otolla jne.Noissa kuvissa Lucas on ihan kuin Anssi tai Otto pienenä.Vanha tässä ihmettelee,miten kummasti nuo geenit kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! ;) Niinjoo, silläkin puolen sukua on niitä kiharoita, enpäs tiennyt kuin Oton! Stefanin isillä ja papalla oli myös, on mulla käynyt onni että ne siirtyi just Stefanille eikä veljellensä haha! Ja onhan ne geenit jänniä, saa nähdä miltä tämä pikkuveli tulee näyttämään! :)

      Poista
  3. Arrrgh, oon kirjoittanut kommentin jo kolmesti, mutta se on aina hävinnyt :S! Oli pakko tulla kommentoimaan, kun kerrankin surffaan oikealla koneella, tabletilla kun ei kommentointi jostain syystä toimi :( siksi on täältä suunnalta ollut hiljaista kommenttikentässä. Ihanat kiharat sieltä kasvaa takaisinkin :) pikku K:lla on samanlainen Marimekon body, pitäis ottaa ensi kerralla tiimikuvat pojista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on ! Toi on itseasiassa paita ja Lucas sai sen jo yksivuotislahjaksi mutta silloin en tykännyt kuin bodeista joten se tuli vasta nyt kesällä käyttöön ! Olis ne kyllä oikein kunnon Suomipojat yhdessä :D ♥

      Poista
  4. No jäihän niitä senverran että tunnistaa :) Nenäfriidu on nyt sitten ok. Lähden nyt postiin hakemaan niitä paketteja. Se toinenkin ilmoitus tuli tänään :) Voihan paksusti ja pojille terveisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mistä löysit, apteekista ainakin olis saanut? Kiitos kaunis, kaikesta ♥ ! Avaathan ne heti ja skypeillään sit, tahdon tietää mitä oonkaan saamassa jihuhuu :D !

      Poista
  5. Ahahaaaa minkä näköinen Lucas on tossa ekassa kuvassa :D nauran ääneen :D hali pusut ja Lunalta erityis suukko serkulle ja maailman parhaalle tätille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tommonen hieman dorka ... syytän Haisulia! :D Puseja ja ihanaa vapaapäivän jatkoa leideille sinne ♥ Meilläkin on ylihuomenna vapis päikystä jee :D

      Poista
  6. Ihanat on kiharat! Mulla oli jo pienenä vauvana niin paljon tukkaa, että piti jo parin kuun iässä leikata ekan kerran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D ! Musta taas tuntuu että Lucas oli kalju ainakin ensimmäisen vuoden :D !

      Poista
  7. Avattu ja nuuskittu.Kaikki tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta. Ihania ovat! Skaippaillaan piakkoin että saan noi Mustilta turvaan. Se kun tykkää tehdä pesän puhtaaseen pyykkiin :)

    VastaaPoista
  8. No äääääk mikä kiharapilvi <3!! Ja vieläpä niitä paljon jäi <3 mutta kova startti;) eihän tollasesta tukasta raaski vähällä luopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niin, arvasin että sä ymmärrät :D ! Mutta onneks tosiaan eivät ole silti sentään kaljuja kumpainenkaan Oliver eikä Lucas :D ♥

      Poista
  9. Meidän Lukan hiukset lähti myöskin ruokailun seurauksena.. oltiin iltapalalla ja Luka päätti yhtäkkiä upottaa kädet puuroon ja sen jälkeen hieroi käsiä hiuksiinsa :D aikani yritin siistiä hiuksia kunnes totesin, että otetaanpa kone ja vedetään hiukset pois! Siili tuli ja kylläpä poika kasvoi silmissä :) Oli se jotenkin samalla haikeaa, ne vauvahiukset lähti pois <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, osaan samaistua Lukaan, terv. milloin on ollut omassa tukassa purkkaa ja milloin teippiä... Meillä se itse ruoka ei aiheuttanut sitä, vaan se että mua ihan harmitti Lucaksen puolesta kun sen piti niitä kokoajan haroa pois silmiltä. :D Nyt on elämä taas helppoa ! Ja vitsi voin kuvitella, ihan siiliks, moista en ois uskaltanut mut tietty jos on pakko niin no can do :D ! Onneks tukka kasvaa takaisin ♥

      Poista