perjantai 8. marraskuuta 2013

Taaperotarkastus!

Koska vauvavuosi on ohi, ei voi kirjoittaa enää vauvan kehityksestä. Sen sijaan voin kirjoittaa teille taaperon touhuista! Lucakselle tuli toissapäivänä taas kuukausi lisää ikämittariin, mutta lisää järkeä se ei ole tainnut tuoda tullessaan... Millainen meidän taaperomme sitten on? Edelleen yhtä vilkas ja hulvaton pieni pojankoltiainen joka saa meidät ihan joka päivä oikeasti nauramaan kaikilla ilmeillään ja hölmöilyillään!


Lucas on aina ollut tosi rohkea ja utelias, mutta nykyään se on noussut ihan uusiin sfääreihin. Esimerkiksi yksi sen uusista lempileikeistä on ikkunalaudalta sohvalle vapaapudotuksella lentely! Yleensä ehdin heittää siihen sohvatyynyn alle, koska kiivettyään ikkunalaudalle se odottaa virnistellen että joku katsoo ja pudottautuu vasta sitten. "Kattokaa mua"-esiintyjäsielu, ilmeisesti tätiinsä tullut.


Taapero vihaa edelleen vaatteita ja olisikin varmasti mieluiten kokoajan nakuna. Lisäksi se vihaa myös kaikkia kieltoja, sitä kun se ei saa availla takan edessä olevaa porttia, sitä kun se ei saa repiä hellannappeja irti ja no, ihan kaikkea mihin liittyy "ei". Jos sitä kieltää tarpeeksi pitkään se loukkaantuu verisesti mutta leppyy kyllä myös yhtä nopeasti, varsinkin jos laitetaan joku kiva laulu soimaan. Tanssiminen onkin yksi lempparijutuista! Samoin rakkauden osoittaminen, se tulee nykyään aina ihan pyytämättä halailemaan ja pussailemaan. ♥


Sanoja Lucakselta ei edelleenkään tule, mutta se ymmärtää kokoajan enemmän molemmilla kielillään. Se osaa kysyttäessä näyttää missä on jonkun nenä tai suu, mihin hattu tai sukka kuuluu ja tuoda tiettyjä tavaroita niitä pyydettäessä. On myös ihanaa että se osaa itse osoittaa esimerkiksi vesilasia janoisena tai kirjakoria tahtoessaan lukea jos mami on tyhjäpää eikä osaa lukea sen ajatuksia. Lucas tykkää kirjoista valtavasti!


Sellainen satahampainen pieni dramaprince meillä asustelee! Huomenna prinssi pääseekin koko päiväksi mummolle hoitoon, koska me lähdetään armaan mieheni kanssa viettämään laatuaikaa Salzburgiin gastromessuille. Onko kellään vinkata keskustasta jotain hyvää bio/vegeravintolaa? Ei tarvitse olla kokonaan vege, mähän syön välillä myös lihaa, mutta ei haittaa vaikka olisikin. Stefanilla alkaa tänään myös ihanat neljän päivän vapaat, joten täällä voi olla hiljaista! Kivaa viikonloppua kaikille muillekin!

5 kommenttia:

  1. Ihana Luca! :D Täälläkin esiunnytään ja uhkarohkeillaan. Nakuna vedettäs kasseja rapsutellen vaikka koko päivä ja kieltoja vihataan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Onneks nuokin uhkarohkeat urpot kasvaa vielä ja ehkä matkalla vähän fiksuuntuvat ;) !

      Poista
  2. Hihii ihana Lucas ♡ Luna sano tosta ekasta sohva hyppy kuvasta et toi on kyllä vauvojen paita. Ok :D ja pyh.. minäkö muka kattokaa mua tyyppi ;) voi mikä ihana pojan koltiainen siitä pikkumurusta onkaan kasvanu ♡ suukot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menkää sinne panimolle. Rafaelin vaimo on myös vege ja hänellä oli kaikkein isoin ja kaunein annos.Hyvää yötä rakkaat <3

      Poista
    2. No mut hei ok Luna :D Se on Kaltsulta peritty yöpaita ja musta niiiin söpö! Joo, sinäkö muka... "Tää vesi on ihanan lämmintä... niin lämmintä... KUVAA MUA!" Pus ♥

      Ja mami hei kiitti mal schauen :) ! Nyt on kiire hyvää huomenta ♥

      Poista