keskiviikko 28. elokuuta 2013

Innsbruckin reissu ...

... ei mennyt ihan niinkuin piti! Oltiin Wörglin kohdalla (eli noin 25 kilsan päässä kotoa) ajelemassa kun Innsbruckin klinikan vastaanottovirkailija soitti ja kertoi ettei Lucaksen tohtori olekaan ollenkaan paikalla! Nice! Viimeksi ne soittivat sentään päivää ennen. Toki tosi kiva että soittivat, en olis tahtonut että kukaan muu kuin juuri tämä kyseinen kurkkunenäkorvaosaston ylilääkäri olis Lucasta tutkinut, ne eräät naislääkärit ei oikein mua kerran vakuuttanut.

Mietittiin sitten hetki että mitä tehtäisiin, meillä kun oli kaikki mukana, Lucakselle ruokaa ja vaunut ja oltiin kuitenkin asennoiduttu siihen että ollaan reissussa jonkin aikaa. Shoppailu ei oikein kiinnostanut eikä kelikään ollut mikään nautinnollisin mihinkään ulkona oleiluun joten päätettiin sitten ajella Achenseelle Stefanin mummoa ja pappaa katsomaan! Käytiin siellä viimeks huhtikuussa joten oli jo aikakin!


Keli ei tosiaan hellinyt, mutta Achenseen vesi oli ihanan väristä vaikka ei kuvasta oikein erotukaan! Yläkuvassa ei myöskään ole kyllä mummoa, vaan Stefanin kummitäti, ne asuu samassa suuressa talossa, kuten joskus kerroin.

Lucaksen turvakaukalo alkaa olla jo aika siinä hilkulla ettäkö se enää kovin kauaa siinä viihtyy. Nukkuminen siinä on toki ihanaa, mutta me ei oikein ikinä ajella niin pitkiä matkoja että se ehtis kauaa nukkumaan. Mua kuitenkin pelottaa tuo uusi istuin kauheasti, koska se on kasvot menosuuntaan! Luulin lukeneeni että sen saa molempiin suuntiin, koska se on kuitenkin yhdestä ikävuodesta alkaen, 9-18-kiloisille tarkoitettu, mutta eipä saakaan! Miten voi testivoittajaa kehua parhaaksi jos lapsen tulis mieluiten 3-4-vuotiaaksi asti matkata selkä menosuuntaan päin!

Teksti Autoliiton sivuilta: "Vauvan matka turvakaukalossa kestää noin puolesta vuodesta vuoteen. Sen jälkeen matka jatkuu turvaistuimessa selkä menosuuntaan mieluiten noin 4-vuotiaaksi saakka, jolloin pienen lapsen kaularanka jaksaa paremmin kannatella pään painoa."

Kokeiltiin kuitenkin sitä uutta istuinta eilen ja Lucas tykkäs siitä kovasti, mä taas pelkäsin koko matkan. Onneks Stefan on äärettömän hyvä kuski, se on varmaan ainut kenen kyydissä en pelkää juuri koskaan itseni puolesta, mutta Lugin suuri, painava pikkupää pelottaa! Sen saa kyllä makuuasentoon mutta silti! Miten te, autolliset ja turvaistuimelliset, olette toimineet? Onko beibi mennyt suositusten mukaan turvallisesti selkä menosuuntaan päin, polvet suussa, kiukutellen kun ei mitään näe, siihen tarvittavaan kaularangan vahvuuteen asti? Onneks meillä on kuukauden päästä vihdoin MKP-tutkimus joten voin kysellä meidän maailman parhaalta lastenlääkäriltä tästä asiasta.


Onni on myös se, että mulla ei ole ajokorttia niin me voidaan ajella Lucaksen kanssa vain bussilla ilman sydämentykytystä! Landebussikuskit on ihania, just toissapäivänä kun kävin St. Johannissa meni keskustelu kuskin kanssa näin: "Onko sulla perhekorttia?" "Ei" "Miksei!" "No kun en mä niin paljoa busseilla kulje että se kannattais" "No ei se mitään, saat lipun silti sillä hinnalla". Kerran eräs toinen kuski kehui mua Lucakselle "Sun äiti on tosi fiksu!" koska mulla oli kolikot valmiiksi laskettuina. Kuinka monella teistä EI ole ajokorttia ja mitä hankaluuksia se on tuottanut?

Nyt sadepäivän siivouksen pariin ennenkuin Lucas herää, mulla on tosi hyvä idea sen esteiden rakentamiseen (siis niiden, jotka estävät sen pääsyn paikkoihin joihin sillä ei ole asiaa, esimerkiksi takka, siihen ei oikein saa mitään porttia laitettua) enkä malta odottaa että Stefan tulee duunista ja pääsen sen sille kertomaan! Adiooos!

9 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat maisemat siellä on, paljonhan sinnepäin maailmaa mahtaa lennot maksaa? :) Lucas on tosi söpö pikkumies ja sinä vaikutat ihanalta ihmiseltä, en tiedä onko tätä kysytty tai oletko kirjoittanut, mutta meneekö siellä miten nuo vuodenaikojen vaihtelut? Esim. onko syksyllä pimenevät illat niinkuin Suomessa jne?

    Kivaa syksyn jatkoa teille sinne
    T. Uusi lukijasi Janna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ihana kommentti! Hinnat vaihtelee ihan sesonkien mukaan, talvella ja kesällä on kalliimpaa kuin keväällä ja syksyllä. :) Me käytiin kesäkuussa koko perhe Suomessa, kaikilta yhteensä menopaluu vain 320 euroa, www.halvatlennot.fi, sieltä löytyy aina ;) !

      Täällähän illat on aina pimeitä, tai siis kun aurinkohan ehtii laskiessaan aika nopeasti vuorten taakse piiloon! Toki kesällä on vähän pidempään valoisaa, mutta maksimissaan ehkä johonkin 21-22. :) Muuten vuodenajat eroaa ehkä vähän Suomesta, kunnon kesä kestää toukokuusta syyskuulle mutta huhti- ja lokakuutkin on yleensä tosi lämpöisiä eikä talvet ole niin kylmiä kuin Suomessa.

      Ihanaa syksyn jatkoa sinnekin ja tervetuloa lukemaan :) !

      Poista
  2. Selkä menosuuntaan on suositus, mutta tuo nimenomainen istuin kai vähän kumoaa sen säännön, kun siinä kolarin tullessa lapsen koko ylävartalo pääsisi retkahtamaan sen suojan päälle, eikä kävisi niinkuin viisipistevöissä, joissa muu osa lapsesta pysyisi paikallaan mutta pää yksin retkahtaisi (ja sitä niskat eivät kestä). Eli joko normi-istuimessa selkä menosuuntaan tai tuossa teidän istuimessa naama menosuuntaan, kumpikin käy!

    Mä olisin halunnut tuollaisen meidän muksuille, mutta kaikki löytämäni mallit oli niin törkeän kalliita, etten raaskinut ostaa. Alle 300 euron ei saanut mistään sellaista vielä vuonna 2008...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luin vähän samoja juttuja mutta en silti vakuuttunut ! Lugi vaan tykkäs siitä tosi paljon kun se näki niin hyvin ulos, että ehkä mä en enää voi laittaa sitä takasin siihen vanhaan pikkubeibien kaukaloon. :D

      Voin kuvitella että kaikki oli silloin kalliimpaa, samoin voin myös kuvitella että viidessä vuodessa on ilmestynyt myös tuhat uutta ruokasuositusta ja -kieltoa beibille. :D

      Poista
  3. Meillä oli Evellä tuo sama istuin ja siinä on juuri tuo "hökötys" mikä estää niskan retkahduksen. Mäkin olin alkuun tosi epäileväinen ja pelotti laittaa naama menosuuntaan 10kk iässä. Sitten vaihdoimme autoa johon jouduimnd ostamaan normi istuimen mutta arvaa vaan suostuiko 1,5v tuittupää enää kulkemaan selkä menosuuntaan ;) lukakin käännettiin vuoden vanhana kasvot menosuuntaan kun rupesi voimaan pahoin jos oli yhtään pidempi matka, meidän herkkämahainen pikkumies :)

    VastaaPoista
  4. Meillä Evellä oli myös tuo sama istuin ja juuri se "hökötys" suojaa ettei niska pääse retkahtamaan vaan pää tärähtää siihen. Mä olin myös alkuun tosi epäileväinen enkä olis millään suostunut laittamaan tyttöä siihen :) eve oli vasta 10kk mutta olimme juuri palanneet lomalta Itävallasta ja jotenkin Eve ei suostunut enää kaukaloon.. Oli raukka joutunut niin paljon siinä oleilee kun ajoimme mennen tullen saksan läpi :/
    Jossain vaiheessa vaihdettiin auto ja jouduttiin vaihtamaan normi istuimeen.. Arvaa vaan suostuiko 1,5v tuittupää enää kulkea selkä menosuuntaan ;) luka käännettiin myös kasvot menosuuntaan äskettäin.. On nyt 1v3kk. Meidän herkkämaha rupesi voimaan niin pahoin pidemmillä matkoilla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho.. Sepustin vahingossa kahteen kertaan ;) asia tuli siis varmasti selväksi :D

      Poista
    2. Tämmönen hattara-aivoinen kotimama tarviikin usein asiat kahteen kertaan kerrottuna että varmasti ymmärtää. ;) Mut mä veikkaan et Lucaksellakin tulis nyt jo sama ongelma kuin teidän Evellä, vaikka se ei olekaan ollut tossa uudessa istuimessa kuin tuonne Achenseelle ajellessa. Se oli niin innoissaan kun näki joka paikkaan, kaukalosta kun ei näe mitään, ja siitä kun kädet oli kunnolla vapaina leikkimään leluilla.

      On Lukakin varmaan nyt onnellinen! Ehkä ne selviää, täytyy ajaa ja mun tapauksessa käskeä kuskia ajamaan hyvin varovasti niin ei tarvitse testata katkeaako joku paikka! :D

      Poista
    3. Luka on noin päin oikein onnellinen jeppe :) testattiin asia kun lainattiin naapurin autoa ja niillä istuin selkä menosuuntaan.. Nukkuessa ok mut heti kun heräsi niin alkoi selvästi voida pahoin :O mutta ajellaan me varovasti pikku nöpösten kanssa!

      Poista