keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Matkajuttuja.

Ulkosuomalaisuudessa on myös huonot puolensa. Se krooninen ikävä, se että et voi nähdä läheisiä muuta kuin Skypen välityksellä on tietysti pahin, mutta siihen tottuu ajan myötä, jotenkin turtuu. Yksi hyvin ikävä puoli on kuitenkin myös se, että matkustus jää niin vähälle! Samalla kun haaveilen matkustamisesta kaikkiin maailman kolkkiin, mieleen hyppää heti ajatus "mutta kun siellä Suomessakin pitäisi käydä".

Pitäisi on ehkä vähän väärä ilmaus, kävisin läheisteni luona mielelläni vaikka joka viikonloppu jos se olisi mahdollista ja pidän Suomesta maana kyllä tosi paljon (täältä voi lukea lisää), vaikka me ei oikein yhteen mätsättykään. Olis kiva asua kotimaassaan ilman mitään kytköksiä muihin maihin, niin että kun reissuun lähtöön olisi mahdollisuus saisi valita ihan mikä vain päähän putkahtaa ilman huonoa omatuntoa tai kaipuuta vanhaan kotimaahan (tai mun tapauksessa ihmisiin). On muuten hirveän hankala asia selittää, ymmärtääköhän mua kukaan?



Meidän "oma" biitsi Kosgodassa, siellä kyllä harvoin törmäsi muihin ihmisiin!

Oon ollut kolmesti Sri Lankassa ja sinne tahdon vielä joskus (siis sitten kun oon tosi vanha). Me asuttiin aina meidän perhetutun kotona joten päästiin viettämään lomat oikeissa paikallisoloissa, ei millään turistimeiningillä. Kosgodassa, meidän "kotikylässä", oltiin aina aamupäivä merenrannalla ja laguunilla ja siitä tallusteltiin rantahotelliin lillumaan altaille. Kierreltiin myös tosi paljon ympäriinsä, Sri Lanka on pieni saari, alle viidesosa Suomen pinta-alasta.


1. Sri Lankan korkeimmalle vuorelle, Adam's Peakille (2243 m), vaellettiin yöllä, koska päivällä olis ollut aivan liian kuuma. 2. Hikkaduwan biitseillä oli ruuhkaisempaa! 3. Meidän laguuni. 4. Norsujen orpokoti ♥

Sri Lankan lisäksi tahtoisin toki nähdä muitakin paratiisisaaria. Karibian saaret, Indonesia, Malediivit... Kuvissa ne näyttää niin upeilta että olis tosi hienoa nähdä ja kokea se kauneus ja ne kaikki värit ihan livenä. Vaikka tutkinkin mielelläni uutta ja voisin nukkua jossain bambumajassakin, oon silti tosi mukavuudenhaluinen ja rakastan hotelleja!


1. Malediivit 2. Bali 3. Barbados 4. Jamaica (kuvat Google)

Oon ehdottomasti enemmän biitsi- kuin kulttuurilomailija. Kun olin Kreikassa kaverini kanssa, meille sanottiin että pääsemme eräällä junalla vuoristoon - eipä päästykään kuin jollekin Hippokrateen kivikokoelmalle jossa jouduttiin olemaan tunti ennenkuin se juna tuli takaisin! Meinattiin kuolla tylsyyteen, naurettiin vaan kokoajan kuinka edes kiviä vois kiinnostaa semmoset kivikasat.


Kivikasoja lukuunottamatta Kos oli kyllä ihana, pikkuinen, kompakti saari ja sinne tahdon vielä joskus, vaikkakin muutkin Kreikan saaret kiinnostaisivat, esimerkiks Rodos. Oon ollut myös Santorinissa, mutta siitä en kyllä mitään muista koska olin ihan mini.


Aamuviiden koirakaveri terassilla sekä jonkun toisen baari-illan jälkeinen auringonnousu satamassa, Kosin kahden viikon lomaan mahtui aika paljon bailaamista!

Yksi paikka, joka ei sinällään mua vakuuttanut, mutta jossa vietin yhden elämäni parhaista lomista, oli Egyptin Hurghada. Lomasta niin mahtavan teki meidän ihana seurue, ei niinkään kyseinen mesta. Jokapuolella oli niin paljon hiekkaa ja rakennustyömaita (niin pitkään kun talo on rakennusvaiheessa, ei siitä Egyptissä tarvitse maksaa veroa), ei sitä vihreyttä ja niitä kauniita värejä, joista niin tykkään. Punainen meri sekä hotellialue oli ehkä ainoat, jotka sai mut ihastumaan väreillään!


Kirkkaansinisen meren ja valkeiden hiekkarantojen lisäks unelmoin myös kaupunkilomista. Niihin en tosin ehkä jaksais tuhlata kuin maksimissaan jonkun pitkän viikonlopun, koska kuten edellä totesin, oon enemmän biitsillä löhöäjä kuin museoissa ja muissa vastaavissa kohteissa juoksentelija. Yksi kaupunki, johon nuorena höpöpäänä rakastuin, on Berliini. Älyttömän monipuolinen ja kirjavan kaunis suurkaupunki, jossa voi tehdä ihan mitä vaan! Lapsettomana oli ykkösjuttu iltaisin ne monet, monet raflakadut joissa halpojen drinkkien lista on valtava...


Kaupunkikohteista Pariisi taitaa olla monella se must see-juttu, niin myös mulla! Edes kerran! Edes pari päivää! Oon kyllä kuullut ettei se paikan päällä ole ihan niin romanttinen kuin mitä odottaa, mutta hei, silti! Pariisi! Pari muutakin kaupunkia olis mulla listalla, Kööpenhamina lähinnä siksi että sitä kehutaan lapsiperheiden ykköspaikaksi.


1. Pariisi 2. Barcelona 3. Kööpenhamina (kuvat Google)

Koska rakastan merta, on risteilyt musta tosi kivoja! Siljat ja Vikingit käy mainiosti, mutta joku Välimeren risteily olis myös ihan kiva... Sellanen parin viikon reissu, jonka aikana paitsi ihasteltais merta, myös pysähdeltäis eri paikoissa, kiitos!

Amerikka ei ole koskaan kiinnostanut mua erityisen paljoa enkä osaa sanoa sieltä yhtään paikkaa jonne mielisin, edes se uskomaton New York ei kuulu mun ehdottomiin haaveisiin (toivottavasti Annika ei kohta muuta tätä asiaa, en tarvitse yhtään enempää listalleni :D). Sen sijaan Kanada on sieltä suunnalta sellainen paikka, jossa mielelläni kävisin! Koska talvi on mun lempivuodenaika, lähtisin myös Kanadaan mieluiten talvella lauta kainalossa - vuoria ja puuterilunta melkein kuin kotona, kuitenkin toisella puolella Atlanttia aivan erilaisessa kulttuurissa.


Whistler, Kanada, kuva Google

Mun matkustushimoista voi syyttää äitiä ja isiä, me matkusteltiin hirveästi silloin kun oli pieni. Nykyään se toteutus ei ole enää yhtä helppoa kuin nuorena, lapsettomana ja asunnottomana, mutta ei se silti sitä haaveilua tapa. Ehkä ensi kesänä vois ihan oikeastikin suunnitella rantalomaa, Italiaan Välimeren rannalle kun ei meiltä kovin kauaa autolla aja. Haaveilen monista muistakin asioista, mutta ennenkuin niistä voi kirjoittaa oli kirjoitettava matkaunelmat ihan erillisenä postauksena!

Onko jollakin joku ihan ehdoton suosikki, jonne pääsystä on haaveillut koko ikänsä? Entäs lempparikohteet Euroopassa, tai miksei muuallakin? Kertokaa, lukisin mielelläni muidenkin missä, mitä ja miksi! :)

10 kommenttia:

  1. Mahtipostaus, aaa, matkakuume! :D

    Mä oon haaveillut Kuubasta. Se iski joskus neljä vuotta sitten, en yhtään tiedä mistä se tuli. Mutta sinne on päästävä, edes näkemään että onko mun haavekuvat todellisuutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carambaaa ! Ehkä Havana Clubin mainoksesta :D En mäkään tiedä onkohan todellisuus sitten yhtä hienoa kuin mitä on ajatellut mutta SILTI, tahdon testata ne mestat itsekin ja sitten voivat ihmiset todeta "mitä mä sanoin" :D

      Poista
    2. Ainii oho noinkohan sitä mainosta teillä näkyykään oonpa dorka :D

      Poista
  2. Haha varo vaan lukemasta sitten mun postausta Nykistä, kun hehkutan sen maasta taivaisiin!;D taii sitten totean, että ei se nyt niin upea ollutkaan...
    Amerikka kiehtoo mua matkustelumielessä maanosista eniten sen suureudellaan, erilaisuudellaan ja moninaisuudellaan. Tietenkin munkin mielestä Etelä-Euroopan rantalomat ja juhliminen siellä tai miksei vaikka keski-Euroopassakin, mutta Amerikassa on vielä sitä jotain enemmän, mikä mun on ollut aina pakko nähdä ja kokea. Vaikken pääse vaihtovuoteni aikana näkemään edes murto-osaa koko Jenkkilästä niin mun onneksi mun hostit tykkää matkustelusta ja jo alkuun ollaan menossa Grand Canyonille camping tripille ja niitä kuulemma tullaan tekemään enemmänkin erikohteisiin. Ja joululomalla mennään Californiaan!! :D Hawaiille myös olisi mahdollisuus päästä järjestön kanssa ja takas tullessa Chicagoon, Washingtoniin tai Nykiin uusiks, ihan kivalta kuulostaa!:)

    Vaikka voisin puhua mun innosta Jenkkilää kohtaan vaikka kuinka kauan, on mulla myös muita unelmapaikkoja, mitä haluisin nähdä. Niinkuin sanoin, myös Europpaa haluaisin myös kierrellä, mutta myös Etelä-Amerikkaa olisi kiva nähdä. Oon ehottomast enemmän rantalomailija, joten en varmaan loppujen lopuksi kävisi missään siisteissä mestoissa, vaan lojuisin rannalla päivät ja juhlisin yöt :D

    Kiinnostava postaus muuten! Ää kauhee ku kävin nyt tän postauksen myötä haaveilee siitä Nykistä. Oon oikeestaa vaa aatellu et jee pääsen Nykii, ei mikää iso juttu mut viimeaikoin ku niin moni on siit sanonut ni alkan vähän tajuu, et ei hitto miehän pääsen NEW YORKII :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä veikkaan että se on upea! Meillä ei vaan ole koskaan sen kanssa ollut mitään sellasta connectionia :D ! Mut onhan sekin vähän sama kun Pariisi, se on NEW YORK! Kyllähän Sinkkuelämää on siitä aika ihanan kuvan antanut, mut vähän turhankin ihanan! :D

      Onneks sä oikeasti nyt lähdet sinne, koska saat varmasti muutettua mun ajatusmaailmaa siitä, että Amerikassa kaikki on jokapuolella samanlaista! En tiedä mistä se on peräisin, mutta jotenkin mä oon kuvitellut että about joka osavaltio on vaan kopio toisesta vaikka niin ei varmasti olekaan. :D Varmaan johtuu tästä Euroopasta, kun täällä kuitenkin jokainen maa on ihan erilainen aivan omalla kulttuurillaan, ja kun Amerikan osavaltiot on pelkkää... Amerikkaa. :D

      Oi että kuulostaa ihanalta! Mäkin kyllä tykkään sun hosteista vaan kokoajan enemmän haha. :D Ja sullon siis sama kun mulla, lomalla kuuluu maata biitsillä eikä juosta missään tylsissä kohteissa! Paitsi että kohta pääset juoksemaan ja paljon, tosin sit et ookaan enää lomalla vaan sun uudessa kotimaassa :) !

      Poista
    2. No niimpä! Mullakin aiemmin käsitys Amerikasta tuli vaan Sinkkuelämästä xD
      Apua, sie sen sanoit, mie en tosiaa muute ookaa menos lomalle vaa ASUMAA sinne :D

      Poista
  3. Voi ei. Mustakin tuntuu kamalalta (ihanalta) ajatella , että mulla ei ole enää (ennen eläkeikää) muita matkakohteita ku noi itäiset vallat :) Rakkaat vaan vetävät pidemmän korren. En ole edes hurjimmissa unissani matkustanut muualle pitkään aikaan. Tämän postauksen myötä saattaisin alkaa haaveilla matkasta Toscanaan kera Hertan perheen. Hirveä ikävä ja itku.-loppukevennys- Noel on loistava jalkapalloilija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks Toscanaan, sinne on hirveen pitkä matka eikä siellä ole edes rantaa :o ! Tahdon rantalomalle! Vaikka tohon Gradoon, sinne on alle 300 kilsaa. Siellä voisin sitten tehdä italialaiset, puhua vain saksaa. :)

      Futis on tylsää mut hyvä Noel silti! Puseja ♥ !

      Poista
  4. Me ollaan kerran oltu siinä Gradon laguunin toisella puolella Bibionessa lomalla, ja siellä Hertta pärjää kyllä saksalla. Meitäkin luultiin saksalaisiksi joka paikassa, kun ei siellä muitakaan ollu. Emmahan sai semmosen idean että lennettäisiin ensi kesänä Saksaan, ja sieltä sitten ajettaisiin just tonne Gradon nurkille teidän kautta. Mut voi olla että ei ihan mahdu budjettiin :P

    -V-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stefan on ollut pienenä kans useasti siellä Bibionessa, se sanoi että se on aina ihan liian täynnä ja tosiaan niiden saksalaisten kansoittama... Kuten oli Egyptissäkin meidän hotelli, henkilökunta tervehti aina meitäkin saksaks. Ja hieno idea! Lupaan keittää kahvit, tai voin leipoa vaikka pullaakin! :D Mutta meinaatteko oikeasti lähteä jonnekin reissuun?

      Poista